Tänään Isossa-Britanniassa esitetään illalla X Factor -sarjan jakso, jossa Saara Aalto on jälleen tiukan paikan edessä. Nainen on edennyt kilpailussa dramaattisten vaiheiden jälkeen vaiheeseen, jossa kilpailijat taistelevat livelähetyksiin pääsemisestä laulamalla tuomareiden taloissa.
Saara Aalto kuuluu sarjassa yli 25-vuotiaiden ryhmään, jota luotsaa Sharon Osbourne. Edellisessä vaiheessa Osbourne ei vakuuttunut Aallon esityksestä ja ehti jo passittaa naisen kilpailusta pois. Toisen tuomarin, Nicole Scherzingerin, antaman villin kortin turvin Aalto kuitenkin pääsi jatkamaan kilpailussa. Aallolla on siis kova työ vakuuttaa Osbourne potentiaalistaan.
Biisivalintana Abbaa
Tämäniltaisessa jaksossa Osbourne saa päätöksentekoon avuksi pop-tähti Robbie Williamsin. UnrealityTv-sivusto kertoo, että ainakin ulkoiset seikat miellyttivät Williamsia Aallon esiintymisessä.
– Pidin siitä, miltä hän näytti, mitä hänellä oli päällään ja pidin hänen luonteestaan, Williams arvioi.

Aallon esiintymisasu oli kokovalkoinen, sääret paljastava pitsiunelma. Naisen kulmakarvojen ylle oli aseteltu itämaishenkisiä koruja. Aalto oli valinnut tässä vaiheessa laulukseen Abban klassikon The Winner Takes It All.
Seitsemästä yli 25-vuotiaiden ryhmässä kilpailevasta vain kolme pääsee jatkoon livelähetyksiin. Kilpailu on siis erittäin tiukkaa.
Lue myös: Britannian X Factor -tuomari yritti passittaa Saara Aallon kotiin – yllätyskäänne pelasti!
Lähde: UnrealityTv