Kuva: TV5

Tänään tv:ssä: Legendaaristen dinosaurusten kolmas tuleminen

31.10.2016 07:10 - Mika Parikka

Kolmas Jurassic Park -elokuva on puoli tuntia edeltäjiänsä lyhyempi ja se sisältää vähemmän tarinaa, mutta sitäkin enemmän toimintaa.

Jurassic Park -elokuvat muistetaan dinosauruksista, jotka olivat aikanaan pelottavan realistisen näköisiä. Nykyään ne ovat lähinnä koominen näky. Silti elokuvasarja nauttii edelleen suurta kulttisuosiosta.

Elokuvasarjan kolmas osa sai ensi-iltansa vuonna 2001. Pahojen taloudellisten ongelmien kanssa painiva Paleontologi Alan Grant saa tarjouksen, josta hän ei voi kieltäytyä. Rikas pariskunta haluaa hänet oppaaksi dinosaurussaaren ylilennolle. Retkikunta päättää pienen väittelyn jälkeen laskeutua saarelle, jolloin Grantille selviää vihdoin matkan oikea tarkoitus. Taas kerran dinosaurukset metsästävät ihmisiä ja toisiaan. 

Elokuvassa nähdään tuttuja dinosauruksia, kuumottavia tilanteita ja paljon toimintaa. Juonta ja tarinaa on vähemmän, mutta toimintaa enemmän. 

Jurassic Park III
TV5
21:00

Katso alta elokuvan traileri:

Lue myös: Jurassic Park -menestyselokuva saa jatkoa 11 vuoden tauon jälkeen

Lue myös: Jurassic Park saa vihdoin jatkoa - katso mitä on luvassa

Kilpailut

Uusimmat