Kuva: Splash

Huippunäyttelijä kiistää harrastavansa seksiä Madonnan kanssa: "En, senkin m*lkut!"

01.11.2016 15:15 - Mika Parikka

Idris Elba ja Madonna ovat hyviä ystäviä. Parin epäillään viettäneen kiihkeän yön yhdessä, mutta Elba kiistää asian kovin sanoin Twitter-tilillään.

Näyttelijä Idris Elba tunnetaan esimerkiksi rooleistaan Thor-elokuvien Heimdalina sekä uudessa Viidakkokirjassa Shere Khanin äänenä. Miehen myös huhuttiin korvaavan Daniel Craig James Bondina, mutta näillä näkymin Craig jatkaa roolissaan.

Elba teki 30. lokakuuta debyyttinsä potkunyrkkeilyssä voitokkaasti. Tämän jälkeen mies lähti Lontoon M Restaurantiin läheisen ystävänsä Madonnan kanssa viettämään iltaa. Silminnäkijöiden mukaan pari ei pystynyt pitämään näppejänsä erossa toisistaan ja olivat muutenkin erityisen läheisissä tunnelmissa. Tämä synnytti melkoisen huhumyllyn parin ympärillä.

44-vuotias näyttelijä kuitenkin tyrmäsi huhut kovin sanoin omalla Twitter-tilillään:

"Makaanko Madonnan kanssa? En, senkin m*lkut. Älkää uskoko hehkutusta", Elba kirjoittaa. 

Elba ja Madonna ovat tunteneet jo vuosia. Vuonna 2015 Elba, joka on myös DJ, lämmitteli Madonnaa Saksassa tämän Rebel Hearts -kiertueellaan. Ilmeisesti kyse on siis edelleenkin vain ystävyydestä.

Lähde: IB Times

Lue myös: Suosikkinäyttelijä aikoo ammattipotkunyrkkeilijäksi - "Se on ollut elämän pituinen haave"

Lue myös: Idris Elba vastasi spekulointiin Bond-roolistaan: "Jos nyt ollaan täysin rehellisiä..."

Lue myös: Näyttelijäkomistus Idris Elba: "Ihmiset haluavat ottaa minusta kuvia äideilleen"

Kilpailut

Uusimmat