Kuva: AOP

Valehteliko Angelina Jolie kohutun lennon tapahtumista?

17.11.2016 15:00 - Elisa Jalasjoki

On mahdollista, ettei perheen kohutulla yksityislennolla todellisuudessa tapahtunutkaan uhkaavaa riitatilannetta.

Tähtipariskunta Angelina Jolien, 41, ja Brad Pittin, 52, ero on puhuttanut mediassa viime aikoina. Eron on huhuttu saaneen likaisiakin piirteitä, kun Pittiltä epäiltiin löytyvän jopa salaisia ääninauhoja vaimoaan vastaan. Nyt Radar Online -lehden lähteen mukaan on myös mahdollista, ettei eroon johtanutta episodia perheen yksityiskoneessa koskaan edes tapahtunut.

Lähteen mukaan perheen lennosta tallentuneissa tiedoissa ei nähdä koneessa tapahtuneen minkäänlaista uhkatilannetta, tai riitaa. Minneapoliksen liikenteenhallintakeskus ilmoitti, ettei ole myöskään saanut tietoa tapahtuneesta. Lähteen mukaan ainoat tallentuneet tiedot lennosta ovat ne, joissa ilmoitetaan perheen lentomatkalla olleen hieman turbulenssia.

Jolien kerrotaan sanoneen lentokoneen tapahtumien olleen ratkaiseva syy eropäätökseen. Pittin väitettiin muun muassa huutaneen pojalleen Maddoxille koneessa, sekä yrittäneen käydä tähän käsiksi. Muutama päivä sitten tutkimukset saatiin päätökseen, ja ne osoittivat että Pittiä kohdanneet syytökset kaltoinkohtelusta olivat epäpätevät

Tällä hetkellä Pitt pyrkii saamaan lastensa yhteishuoltajuuden, mitä vastaan Jolie taistelee parhaansa mukaan. Nyt, kun kaltoinkohtelusyytökset ovat peruttu, Pittin tilanne helpottuu selvästi. 

Alta voit katsoa kuvan Pittin ja Jolien yhteisestä suurperheestä. 

(kuva: AOP)

Lähde: Elite Daily

Lue myös: Ensimmäinen kuva Brad Pittistä eron jälkeen julki - hoikistunut olemus nousi otsikoihin

Lue myös: Brad Pitt tapasi vihdoin vanhimman poikansa - tapaamisessa mukana terapeutti

Kilpailut

Uusimmat