Kuva: Mikko Räsänen

Putous-tähti: "Tiesin, että sketsihahmoni liikkuu riskirajoilla"

28.01.2017 09:45 - Mikko Räsänen

Pilvi Hämäläinen myöntää, että häntä jännitti, miten ihmiset suhtautuvat hänen sketsihahmoonsa Aina Inkeri Ankeiseen.

Tämän kevään Putous on saanut räjähtävän lähdön kauteen. Heti aausjakson jälkeen sosiaalinen media täyttyi ylistävistä kommenteista. Todellinen jättipotti jysähti, kun ohjelman katsojaluvut julkistettiin. Ohjelman keskikatsojamäärä oli nimittäin 1,1 miljoonaa ja peräti 1,6 miljoonaa katsojaa kävi kanavalla ohjelman aikana. 

Noin valtavia katsojalukuja ei voinut pitää mitenkään itsestäänselvinä, sillä ohjelman näyttelijäkaarti oli kokenut täydellisen myllerryksen. Putouksen vanhoista näyttelijöistä vain Jenni Kokander jatkoi tähän kauteen. Kaikki muut näyttelijät olivat uusia ja osa vielä suurelle yleisölle hyvinkin tuntemattomia.

Yksi uusista kasvoista on Pilvi Hämäläinen, joka saapui Putoukseen Kokkolan kaupunginteatterista. Hän kertoo, että yleisön innostunut reaktio on otettu ilolla vastaan näyttelijöiden keskuudessa.

- Ollaan yllättyneitä siitä, miten hyvää palautetta olemme saaneet, Hämäläinen kiittelee, mutta myöntää että tekemisen meininki on myös ollut koko tuotannossa paras mahdollinen.

- Olemme tosi innostuneita ja meillä on kivaa yhdessä. Me todella haluamme onnistua.

Hämäläinen kokee, että näin suuri muutos näyttelijäkaartissa oli hyvä asia.

- Se, että vaihtuvuutta oli näin paljon, helpotti meidän uusien mukaan tuloa. Jos olisi joutunut mukaan ainoana uutena ja kaikki muut olisivat olleet konkareita, olisi se ollut aivan hirveetä ja tosi pelottavaa, Hämäläinen nauraa.

Samalla kuitenkin on hyvä, että Jenni Kokander on mukana edustamassa Putous-konkareita.

- Jenni on niin tärkeä neuvoja. Hän osaa kokemuksellaan neuvoa ja sanoa, miten mitkäkin asiat menee. Jenni on ikään kuin oppaamme, joka tietää reitin, mitä lähdemme kulkemaan. Hän luo meille kaikille turvallisen olon. 

Uuteen kaartiin syntyikin nopeasti kova yhteishenki.

- Meillä on koko ajan sellainen olo, että nyt tehdään kovaa ja tehdään hyvää. Tehdään hyvä ja omannäköinen Putous ja yllätetään ihmiset.

Yksi taatusti omannäköinen tuotos on Hämäläisen sketsihahmo Aina Inkeri Ankeinen. Valittava ja negatiivinen vanhus on hahmo, joka leikittelee sillä rajalla, meneekö huumori jopa huonolle puolelle. Saako vanhuksille nauraa - varsinkin, kun monilla saattaa olla suvussaan vanhoja ihmisiä, jotka vitsillä tai tosissaan puhuvat Aina Inkerin tavoin siitä, että haluaisivat jo elävien kirjoista pois.

Hahmo ehkä liikkui riskirajalla, mutta ensimmäisen jakson reaktioiden perusteella ei kuitenkaan ylittänyt sopimattomuuden rajoja. Yleisö rakastui Aina Inkeriin. 

- Minua jännitti se, miten ihmiset ottavat Aina Inkerin. Tiesin, että se on riskihahmo. Onneksi siitä tykätäänkin, koska olen itsekin tehnyt hahmoa niin suurella rakkaudella ja rakastan sitä, Hämäläinen kertoo.

Hämäläinen vieraili Radio Novan iltapäivässä Niina Backmanin ja Anssi Honkasen vieraana viime viikolla. (kuva: Mikko Räsänen)

Hämäläinen arvelee, että hahmo on kolahtanut yleisöön, koska siinä on jotain samaistuttavaa.

- Varmaan kaikilla on lähipiirissä ihmisiä, jotka ovat Aina Inkerin kaltaisia. Kaikissa meissä Putouksen näyttelijöissä on omien sketsihahmojemme piirteitä, ja kyllä minussakin on vähän Aina Inkeriä. Kun sain idean tähän hahmoon, ajattelin heti, että se on pakko tehdä.

Idea hahmoon syntyi pala kerrallaan.

- Olen leikitellyt Aina Inkerin habituksella ja äänellä jo aikaisemmin. Kun sain kutsun Putouksen koekuvaukseen, mietin heti, että voisin kokeilla rakentaa siitä jotain. Koekuvauksia edeltävänä iltana muistin, miten olin joskus kuullut lauseen "Oi Luoja, ota minut jo pois täältä!". Siitä oivalluksesta aukesi se, että millainen ihminen tämä hahmo on. Kaikki muu tulikin sitten hetkessä itsestään. 

Aina Inkeri vieraili viime viikolla Radio Novan iltapäivässä Niina Backmanin ja Anssi Honkasen haastattelussa. Haastattelu ei tainnut mennä aivan juontajien toivomalla tavalla, sillä Aina Inkeri aloitti haastattelun monologilla siitä, miten huonoja kaikki nykyjuontajat ovat. Kuule koominen haastattelu täältä

PUTOUS
MTV3
Lauantaisin klo 19.30

Lue myös: Radio Novan juontajat kuulivat kunniansa suorassa lähetyksessä - kuuntele Aina Inkerin tylytys

Lue myös: Uusi Putous-tähti sketsihahmostaan: "Toivottavasti Antti Tuisku ymmärtää..."

Kilpailut

Uusimmat