Kuva: AOP

Musta Barbaari, 26, Me Naiset -lehdessä: Kaipaan lähelleni vahvaa naista

30.03.2017 13:52 - Anna Hopi

Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa nähty räppäri Musta Barbaari toivoisi elämäänsä ihmistä.

Vaikka Musta Barbaari, eli James Nikander, elää sinkkuelämää. Siinä on puolensa - on aikaa omilla harrastuksille ja kehonrakennukselle. Silti 26-vuotias mies kertoo kaipaavansa tyttöystävää aina välillä viereensä.

- Olisi hienoa, jos olisi joku ihana nainen, jota rakastaa. Tykkään vahvoista naisista. Unelmieni naisella on omat mielipiteet ja hän myös esittää ne. Lisäksi naisen pitää olla erittäin hellä, läsnä ja rakastava. Tarvitsen myös haleja, silitystä ja kosketusta, ja tykkään myös helliä toista, nuori mies kertaa Me Naiset -lehdessä.

Räppärinä pinnalle ponnahtanut viihteen monitoimimies on nähty viime viikkoina MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Hän sanoo, että vaikka uralla tapahtuukin asioita, perheen perustaminen on jo käynyt mielessä. Musta Barbaari sanoo, että haluaa lapsia naisen kanssa, joka saa hänestä parhaat puolet esiin.

Lähde: Me Naiset.

Lue myös: Mustan Barbaarin ja TTK-tanssinopettajan välinen kemia varasti show'n: "Katri kuumottaa mua"

Kilpailut

Uusimmat