Kuva: Senja Rapila

IS: Arttu Lindeman saamastaan vihapostista: "Nykymaailma on mennyt sairaaksi"

05.05.2017 07:45 - Senja Rapila

20-vuotias Lindeman kertoo, että kokee loppujen lopuksi olevansa enemmän rakastettu kuin vihattu.

Arttu Lindeman, 20, on yksi tämän hetken kiinnostavimmista miesartisteista Suomessa, sillä hän herättää niin monenlaisia mielipiteitä. Tänä vuonna Vuoden artisti -pystin Emma-gaalassa pokannut Lindeman on noussut nopeasti yhdeksi suomalaisnuorten suosikkiartistiksi, joka on aiheuttanut kuhinaa myös sosiaalisessa mediassa.

Nuorella artistilla on tällä hetkellä Instagramissa yli 173 000 seuraajaa ja YouTubessa suurin piirtein saman verran. Tubettajana aloittanut artisti myöntää Ilta-Sanomien haastattelussa, että vihapostia tulee paljon, mutta hän ei anna sen mennä ihon alle.

- Ainahan sitä vihapostia tulee. Nykyään ihmiset kirjoittavat netissä kaikista sairaimpiakin juttuja ja ihan omalla nimellään. Nykymaailma on mennyt aika sairaaksi tuolla somessa. Mutta enemmän koen olevani rakastettu kuin vihattu, Lindeman kommentoi Ilta-Sanomille.

Vaikka menestystä on tullut, ei Lindemanilla ole tarvetta "paukutella henkseleitä" eli rehvastella saavutuksillaan.

- Totta kai minulla on isoja haaveita ja haluaisin tehdä isoja keikkoja. On varmaan ihan tervettäkin haaveilla, mutta katsotaan miten pitkälle päästään. Saan elämässä kiksit muista asioista kuin menestyksestä tai rahasta; lätkästä, tyttöystävästä, räpistä ja keikoista.

Lähde: Ilta-Sanomat

Lue myös: Räppilupaus Arttu Lindemanin musiikki ei iske suomalaisräppäreihin - "Nyt on jaot tehty"

Lue myös: Miksi Arttu Lindeman julkaisi tyttöystävänsä kuvan? "Mieluummin näin päin"

Lue myös: Arttu Lindemanin menestystä tylytetään somessa - suomalaisräppäri puolustaa: "Jengi itkee turhaan"

Kilpailut

Uusimmat