Kuva: Senja Rapila

Uniikki villistä sinkkuelämästään: "Kuin olisi joka päivä polttarit"

12.05.2017 11:45 - Iiro Myllymäki

Rap-artisti Uniikki erosi viime kesänä kihlatustaan Eevi Teittisestä. Uniikki kertoo, että näkee ex-rakastaan kuukausittain, eikä erosta ole jäänyt mitään hampaankoloon.

Rap-artisti Uniikki, oikealta nimeltään Dan Tolppanen, 35, on tänään julkaissut uuden Polttarit-nimisen kappaleen. Kesäisen bilebiisin taustalla on mielenkiintoinen tarina. Kappale oli alun perin tarkoitus julkaista jo noin vuosi sitten räppärin omien polttareiden kunniaksi, mutta polttarit jäivätkin pitämättä. Uniikki erosi kihlatustaan, fitness-tähti Eevi Teittisestä viime kesänä.

- Ei tätä biisiä viitsinyt tietenkään heti eron jälkeen julkaista. Se olisi ollut dorkaa, ja ajankohta olisi ollut huono. Nyt erosta on kulunut tarpeeksi aikaa, eikä ero ole enää sillä lailla ajankohtainen. Molemmat osapuolet voivat hyvin omillaan, Uniikki kertoo Voice.fi:n haastattelussa.

Uniikki sanoo, että hänellä ja Eevi Teittisellä on hyvät välit ja he näkevät toisiaan noin kerran kuukaudessa. Mitään ei ole jäänyt hampaankoloon.

Uniikki toivoo, että hänen Polttarit-biisi muodostuu tulevaisuudessa polttareiden vakiobiisiksi. (kuva: Senja Rapila)

Villiä ja vapaata sinkkuelämää

Polttarit-kappaleessa lauletaan Uniikin elävän joka päivä kuin hänellä olisi polttarit. Tämä on miehen mukaan pitänyt paikkansa eron jälkeen.

– Viime kesä, syksy ja talvikin tuli bailattua aika kovaa sinkkumiehenä. Tuli paljon matkustettua ja bailattua frendien kanssa. Viime kesästä lähtien olen elänyt aika pitkälti kuin olisi joka päivä polttarit. Kevät on ollut vähän iisimpää. Sinkkuelämä on ollut hauskaa. On ollut vapaus mennä ja tulla miten huvittaa, Uniikki sanoo.

Räppäri kertoo haluavansa vielä asettua aloilleen ja hankkia lapsia. Mitään stressiä hän ei tästä kuitenkaan ota. Mies ei halua kommentoida tarkemmin, onko jotain vakavaa suhdetta jo kenties näköpiirissä. Uniikki toivoo, että Polttarit-biisi kuullaan vielä joskus hänen omissa polttareissaan.

Eevi Teittinenkin on kertonut nauttivansa sinkkuelämästä. (kuva: Mikko Räsänen)

Polttareita suunniteltiin Las Vegasiin

Uniikille oltiin jo järjestämässä yllätyspolttareita viime vuonna ennen erouutista. Uniikki sai jälkikäteen tietää, että hänen ystävänsä olivat suunnitelleet vievänsä hänet Las Vegasiin. Siellä olisi myös kuvattu dokumentaarinen musiikkivideo Polttarit-biisille. Mukaan olisivat lähteneet ainakin räppärikaverit Elastinen, Iso H, Brädi ja Spekti.

Kun Uniikki sai itse jälkeenpäin kuulla näistä suunnitelmista, häntä tavallaan harmitti ja tavallaan ei. Matkan toteutumattomuus oli ikävää, mutta ero ja sikäli myös polttareiden peruminen tuntui hänestä oikealta ratkaisulta.

– Molempien mielestä on ollut hyvä, ettemme menneet naimisiin. Emme ehkä sitten kuitenkaan olleet niitä oikeita toisillemme.

Jos laitteellesi on asennettu Spotify, voit kuunnella Polttarit-kappaleen alta:

Lue myös: Uniikin uusi kappale on saanut ihmiset avautumaan räppärille - "Olen vastannut yli 500 viestiin"

Lue myös: Uniikki puolustaa entistä rakastaan MTV:llä: "Eevin saama palaute on mielestäni jopa kohtuutonta"

Kilpailut

Uusimmat