Kuva: Senja Rapila

Krista Kosonen paljastaa, kuinka paljon olisi valmis lihottamaan itseään roolia varten

09.08.2017 13:59 - Anna Hopi

Kosonen, 34, pitää fyysisiä muodonmuutoksia mielenkiintoisena asiana roolitöissään.

Krista Kosonen kuuluu suomalaisiin eturivin näyttelijöihin. Hän suhtautuu työhönsä pieteetillä, ja on valmis menemään rooliensa takia äärimmäisyyksiinkin. Ulkonäköön liittyvät muodonmuutokset eivät näyttelijää vaivaa. Uuteen Miami-elokuvaan Kosonen laitatti hiustenpidennykset, tekokynnet ja suihkurusketuksen.

Eniten häntä hämmensi näissä muutoksissa se, miten raskaalta pää tuntui pidennysten kanssa. Kosonen haluaa suhtautua ulkoisiin muutoksiin ammattimaisesti, eikä halua tunteilla asian suhteen.

- Ajattelen ulkonäköäni käyttötavarana. Olen näyttelijä ja se on ammatinvalintakysymys. En voi kiintyä esimerkiksi hiuksiini. Kätilö-elokuvassa hiukseni kynittiin pois, tähän elokuvaan hiuksia laitettiin lisää. Se kaikki auttaa pääsemään sisälle rooliin, hän avaa.

- Usein teatterissa ensimmäiseksi haluaa saada roolihenkilölle kengät. Nämä ulkoiset jutut tukevat hahmon sisäistä maailmaa. On vaikeaa sanoa, mitä en olisi valmis tekemään roolin takia. Tatuoinnin ottaminen voisi olla haastavaa seuraavia projekteja ajatellen, tai joku hampaan poistaminen. 

Show-tanssijan roolissaan Krista Kosonen laitatti tekokynnet, hiustenpidennykset ja suihkurusketuksen. Ne auttoivat menemään sisälle Angela-roolihahmoon. (kuva: Sami Kuokkanen / Filmikellari )

"Fyysiset muodonmuutokset ovat mielenkiintoisia"

Iän myötä näyttelijä on alkanut enemmän huomata sisäisiä pelkoja ja rajoja, jotka heijastuvat omaan työhön. Vuoden 2007 Suden vuosi -elokuvassa hän näytteli kohtauksia veden alla, nyt ajatus tuntuu jälkikäteen ahdistavalta.

- Nyt tuntuisi todella ahdistavalta, että minut laitettaisiin pieneen laatikkoon veden alle, tai vaikka korkeaan paikkaan. Jos kävisi niin, että tulisi tällainen rooli, pitäisi vain luottaa työryhmään, joka rakentaa tilanteen sinulle. Päätyisin todennäköisesti silti tekemään kohtauksen - se olisi pakko.

Kosonen ei myöskään hätkähtäisi sitä, jos käsillä oleva rooli vaatisi rankkaa lihomista. Haastattelussa kysytään, olisiko hän valmis lihomaan esimerkiksi 30 kiloa, jos työ niin vaatisi. Vastaus tulee nopeasti, miettimättä.

- Olisin valmis lihomaan roolin takia, toki siinä pitäisi olla mukana joku ravintoasiantuntija, jonka kanssa sen toteuttaisi. Hänen täytyisi auttaa minua pääsemään kiloista eroon, toteaa nainen.

- Tietenkin miettisin myös, millaisesta työtehtävästä olisi kyse. Viikon TV-projektiin en lähtisi 30 kiloa kartuttamaan. Jos joku Martin Scorsese kysyy... niin olisi taas ihan eri juttu. On olemassa niitä projekteja, joiden eteen olisit valmis tekemään mitä vain. Kaikki tuollaiset fyysiset muutokset ovat äärimmäisen mielenkiintoisia - ne auttavat saamaan kiinni roolihenkilöstä, kun jotain omassa olemuksessasi muuttuu.

Katso Miami-elokuvan traileri.

Lue myös: Krista Kosonen Elle-lehdessä: "Olen nautiskelija, en kodinhengetär"

Kilpailut

Uusimmat