Kuva: AOP

Tänään tv:ssä: Nuoren pojan unelmasta tuli vihdoin totta - sukella fantasiamaailmaan

17.08.2017 07:15 - Katariina Auvinen

Taru Sormusten Herrasta -trilogian ensimmäinen osa esitetään tänään televisiossa.

Taru Sormusten Herrasta -elokuva sai ilmestyessään loistavat arviot. Ohjaajana toiminut Peter Jackson luki J.R.R Tolkienin kirjoittamat kirjat 19-vuotiaana. Hän päätti jo silloin, että haluaa tehdä kirjojen pohjalta elokuvat. 

Tänään televisiossa nähdään elokuvan ensimmäinen osa, joka näki päivänvalon vuonna 2001. Sormusten ritarit -nimeä kantava osa keskittyy muun muassa hobittien maailmaan. Fantasiamaailmaan pohjautuvaa elokuvaa kuvattiin Uudessa-Seelannissa yhteensä 18 kuukautta. 

Kalliin elokuvan pääosissa loistivat muun muassa Elijah Wood, Liv Tyler, Viggo Mortensen ja Orlando Bloom. Elokuvan ensimmäinen osa kahmi yhteensä neljä Oscar-palkintoa. Se palkittiin musiikista, erikoistehosteista, kuvauksesta ja maskeerauksesta. 

Katso traileri elokuvasta alta. 

Taru Sormusten Herrasta - Sormusten ritarit
17.8 klo 19.00
TV2

Kilpailut

Uusimmat