Kuva: Getty

Selena Gomezille munuaisen luovuttanut avautuu julkisuudesta - "En ole tottunut huomioon"

05.01.2018 08:15 - Katariina Auvinen

Francia Raisa on näyttelijä, mutta ison maailman tietoisuuten hän nousi anteliaan tekonsa vuoksi.

Laulaja, Selena Gomezille munuaisen luovuttanut ystävä, Francia Raisa, 29, on avautunut uutisen jälkeisestä huomiosta julkisuudessa. Raisa on ollut Gomezin ystävä jo pitkään ja tehnyt töitä näyttelijänä, mutta ison maailman tietoisuuteen hän nousi juuri ystävälle luovutetun elimen myötä. 

Raisa myöntää, että hänen on ollut vaikea tottua etenkin sosiaalisessa mediassa saamaansa huomioon, niin hyvässä kuin pahassa. 

- Minun täytyy myöntää, että en ole vieläkään tottunut sosiaalisessa mediassa saamaani huomioon. Mietin paljon sitä, mitä voisin edes julkaista ja en ole ikinä ollut ihminen, joka välittää, mitä muut minusta ajattelevat, hän kertoo Daily Mail -julkaisulle. 

Raisa sanoo, että huomio ei ole muuttanut häntä miksikään. Nainen on julkaissut rohkeasti kuvia esimerkiksi kärsimästään aikuisiän aknesta. 

Lue myös: Selena Gomezin äiti sairaalahoitoon - syynä Selenan ja Justinin paluu yhteen

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat