Uniladin mukaan suosikkisarja Pako saa jatkoa vielä kerran. Sivuston mukaan sarjan kuudes kausi on saanut nimittäin vihreää valoa.
Se, mitä todellisuudessa on luvassa, on vielä hämärän peitossa.
– Emme ole vielä tehneet edes pilottijaksoa, mutta haluan että molemmat veljet ovat osa sitä, jos he vain ovat käytettävissä. On paljon selvitettäviä asioita, kun halutaan tuoda takaisin kaikki tutut kasvot. He kaikki ovat kuitenkin kiireisiä, Fox kanavan tuottaja Michael Thorn kertoo.
Täysin uutta porukkaa sarjassa ei kuitenkaan nähdä.
– Kaikki on vielä hyvin aikaisessa vaiheessa. Paul Sheuringilla on ajatus seuraavasta kaudesta, ja se on esitelty porukalle. He olivat innoissaan, mutta edelleen olemme alkutekijöissä. Vielä emme ole nähneet mitään kirjoitettua materiaalia, Foxin toimitusjohtaja Gary Newman sen sijaan kertoo.
Mitä kaikkea seuraava kausi tulee pitämään sisällään, sitä on vielä vaikea sanoa. Suurta draamaa lienee kuitenkin luvassa.
Lue myös: Pako-tähden koskettava puhe leviää: ”Yritin itsemurhaa ensimmäisen kerran 15-vuotiaana”
Lue myös: Pako-tähdestä loukkaavan meemin tehnyt sivusto julkaisi anteeksipyynnön – katso
Lähde: Unilad