Kuva: Getty Images

Turha odottaa kutsua - julkkikset, jotka ovat saaneet porttikiellon muotigaalaan

08.05.2018 14:45 - Katariina Auvinen

Emäntä, Anna Wintouria ei kannata suututtaa.

Viime yönä Yhdysvalloissa ihasteltiin taas pukuloistoa Met Gala -tapahtumassa. Vuosittain järjestettävä hyväntekeväisyysgaala on tituleerattu yhdeksi vuoden tärkeimmistä muotitapahtumista. 

Vaikka punaisella matolla nähdäänkin lukematon määrä julkkiksia, muutamia henkilöitä tullaan tuskin tapahtumassa näkemään. 

Voguen päätoimittaja ja muotivaikuttaja, Anna Wintour, on emännöinyt gaalaa alusta lähtien. Wintourin suututtaminen onkin johtanut siihen, että ainakaan Suomessakin nähdyn Muodin Huipulla -sarjan juontaja ja muotikonsultti, Tim Gunnin, on turha odotella kutsua. 

Anna Wintour emännöi gaalaa. (kuva: Getty Images)

- Kerroin kerran julkisesti, että muotitapahtumien unohtumattomin näky oli se, kun Wintour kannettiin viiden turvamiehen voimin kerran lavalta pois. Tämä mitä ilmeisimmin suututti naisen niin pahasti, etten ole saanut kutsua gaalaan, Gunn arvelee. 

Tim Gunn on suututtanut Wintourin. (kuva: Getty Images)

Wintourilta on itse asiassa myös kysytty, ketä hän ei ikinä kutsuisi gaalaan uudestaan. 

- Yhdysvaltojen presidentti, Donald Trumpia, hän vastasi. 

Trump on nähty gaalassa useita kertoja vaimonsa, Melania Trumpin, kanssa. Viimeeksi pari edusti vuonna 2012. 

He inhoavat Met Galaa

Esimerkiksi laulaja, Demi Lovato, on sanonut vihanneensa Met Gala -tapahtumaan. Hän on avautunut ensimmäisestä ja Lovaton puheista päätellen viimeisestä gaalasta vuonna 2016. Nainen kertoi koko illan olleen täysi fiasko, koska joku nimeltä mainitsematon julkisuuden henkilö oli kohdellut naista epäkunnioittavasti. Lovato on kertonut pysyneensä kuusi vuotta erossa alkoholista, mutta tuolloin hän meinasi ratketa juomaan. Nainen kiirehtikin suoraan AA-kerhon kokoukseen. 

Lovato kertoi poistuneensa gaalasta vuonna 2016 jo kymmeneltä illalla ja sännänneensä suoraan AA-kerhon kokoukseen. (kuva: Getty Images)

Koomikko Amy Schumer on myös kertonut inhoavansa gaalaa, mutta hänen syynsä ovat henkilökohtaiset. 

- En pidä ollenkaan muodista, enkä koe olevani muoti-ikoni, joten gaala on minulle epämiellyttävä sen takia, hän kertoo TMZ-julkaisun mukaan. 

Gwyneth Paltrow kiehui vuoden 2013 gaalan jälkeen. Hän uhosi, ettei osallistuisi ikinä gaalaan, koska sisällä oli ruuhkaista ja kamalaa. Nainen kuitenkin nähtiin gaalassa taas viime vuonna. 

Gwyneth Paltrow uhosi vuoden 2013 gaalan jälkeen ettei häntä tulla koskaan näkemään tapahtumassa. Hän kuitenkin asteli punaiselle matolla vaaleanpunainen paljettimekko päällään viime vuonna. (kuva: Getty Images )

Lue myös: Julkkisten pöyristyttävimmät gaala-asut vuosien varrelta - mitä he oikein ajattelivat?

Lähde: TMZ

Kilpailut

Uusimmat