Kuva: Getty Images

Kylie Jenner avautuu raskauden aiheuttamista muutoksista: "Rinnoissani on raskausarpia"

09.07.2018 18:15 - Emmi Moilanen

Seurapiirikaunotar lisäsi YouTube-kanavalleen videon, jossa vastaa fanien lähettämiin kysymyksiin.

Seurapiirikaunotar Kylie Jenner, 20, sai ensimmäisen lapsensa yhdessä rap-artisti Travis Scottin, 27, kanssa viisi kuukautta sitten. E!News-kirjoittaa, että nyt pienen Stormi-tyttären äiti on lisännyt YouTube-kanavalleen videon, jossa vastaa fanien Twitterissä lähettämiin kysymyksiin yhdessä ystävänsä Jordyn Woodsin kanssa.

Naisen faneja on askarruttanut muun muassa se, millä tavalla seurapiirikaunottaren vartalo on muuttunut raskauden jälkeen.

Jenner kertoo videolla, ettei urheile ja treenaa pelkästään sen takia, että pääsisi nopeasti hyvään kuntoon. Hän kuitenkin myöntää palautuneensa synnytyksestä nopeasti. Jenner toteaa myös, että kaikki ei aina suju ”täydellisesti” vaikka ihmiset saattavat helposti tulkita niin sosiaalisessa mediassa.

- Kun näkee nuorella iällä kehon käyvän läpi niin suuren muutoksen, on se fyysisesti ja henkisesti haastavaa, hän kertoo.

Olisi valmis tekemään saman uudelleen

Jenner on kuitenkin sitä mieltä, että raskaus on kaunis asia ja hänen kohdallaan raskausaika ja synnytys sujuivat hyvin. Videolla hän toteaa olevansa hyvin onnellinen ja olisi valmis tekemään saman myös uudelleen.

Jenner paljastaa myös, millaisia muutoksia hänen kehonsa koki raskauden aikana. Nainen toteaa erityisesti rintojensa koon muuttuneen.

- Minulla on raskausarpia rinnoissani. Tuntuu myös, ettei vatsani ja vyötäröni ole enää samanlainen. Peppuni ja reiteni ovat isommat, Jenner listaa.

Lue myös: Kylie Jenner myönsi, ettei pidä lapsensa nimestä - "Olisi ollut parempiakin"

Lue myös: Mikä peppu! Kylie Jenner julkaisi yhteiskuvan siskonsa kanssa

Lähde: E!News

Kilpailut

Uusimmat