Kuva: Getty Images

Kate Moss kommentoi vihdoin anoreksiaan kannustavaa lausahdustaan

14.09.2018 12:15 - Katariina Auvinen

Nainen aiheutti melkoisen myräkän vuonna 2009.

Huippumalli Kate Moss, 44, tokaisi yhdeksän vuotta sitten 2009, että mikään ei maistu niin hyvältä kuin laihuus tuntuu. Mossin kommentti aiheutti melkoisen kohun ja monet olivatkin sitä mieltä, että nainen kannusti ihmisiä anorektiseen elämäntapaan ja kannusti syömishäiriöön. 

Nyt nainen on vihdoin ottanut kantaa sanomisiinsa Daily Mail -julkaisu uutisoi. Moss on nyt kertonut, että hän ei itsekään uskonut sanomisiinsa ja on tyytyväinen, että malliala on muuttunut kehopositiivisempaan suuntaan. 

- Nyt mallialalla on niin paljon monipuolisuutta, joka on hyvä asia. Sinun ei tarvitse olla enää todella laiha vaan catwalkilla astelee täysin normaalikokoisia malleja, hän kertoo. 

Moss on itse ollut aina erittäin hoikka. Hän aloitti uransa ollessaan vasta 14-vuotias, joten nainen on nähnyt mallimaailman nurjat ja hyvät puolet. Hän ei kuitenkaan itse antaisi 15-vuotiaan tyttärensä tehdä samoja asioita mallimaailmassa kuin hän. 

- Eräs valokuvaaja halusi minun poseeravan ilman paitaa, kun olin 15-vuotias. En pitänyt siitä yhtään, mutta minua painostettiin siihen. En antaisi ikinä oman lapseni käydä samoja asioita läpi, Moss kertoo. 

Kate Moss vuonna 2010. (kuva: Getty Images )

Kate Moss vuonna 1998. (kuva: Getty Images)

Lue myös: Yli 20 vuoden ikäero ei näy missään! Kate Moss ja Gigi Hadid poseeraavat rohkeissa kuvissa

Lähde: Daily Mail 

Kilpailut

Uusimmat