Kuva: RadioPlay

Maakellari oli täynnä verta, mutta ruumiita ei löytynyt - totuus paljastui puutarhasta

21.11.2018 22:15 - Katariina Auvinen

Benderien sarjamurhaajaperheen mysteeri kummastuttaa vielä tänäkin päivänä.

RadioPlayn Huorapuutarha-murhapodcastissa Justiina kertoo Benderien sarjamurhaajaperheestä, jonka synkkä menneisyys paljastui liian myöhään. Benderien perheeseen kuului neljä jäsentä, äiti Elvira, isä John sekä heidän tyttärensä Kate ja poikansa John Junior

Perhe piti majataloa 1800-luvun loppupuolella Yhdysvaltojen Kansasin syrjäisellä maaseudulla. Majatalo sijaitsi vaarallisen tien varrella kahden kylän välissä. Tuohon aikaan oli yleistä, että ihmisiä saattoi kadota reissuillaan. Jotkut joutuivat onnettomuuteen tai maantierosvojen ryöstön kohteeksi. Vaikutti kuitenkin siltä, että Benderien majatalon läheisyydestä katosi erityisen paljon ihmisiä ja tämä herätti epäilyksiä lähikylien asukkaissa. 

Benderien majatalo oli pieni mökki, jonka asuintilan itse majatalosta erotti vain pelkkä kangas. Sen lisäksi Benderit tarjosivat meediopalveluja, koska perheen tytär kertoi pystyvänsä keskustelemaan kuolleiden kanssa. Kate kiersi jopa lähikylissä pitämässä meedioistuntoja, joten perhe tuli hyvinkin tunnetuksi ihmisten keskuudessa. Ihmiset eivät kuitenkaan tienneet perheen synkkää salaisuutta, joka alkoi selviämään vasta kun tunnettu lääkäri William York tuli etsimään ystäväänsä. 

Yorkin miespuolinen ystävä oli kadonnut matkalla lähikylään. Mies oli ollut matkalla vauvaikäisen tyttärensä kanssa. York kävi kysymässä myös Benderien majatalosta, olisiko kukaan nähnyt hänen ystäväänsä. Kummallisinta tapauksessa oli, että itse York katosi myös etsintämatkallaan. 

Lopulta lähikylien miehet pitivät kokouksen, jossa he toivat huolensa esille kadonneista ihmisistä. Samassa kokouksessa olivat myös Benderin perheen molemmat miehet. Kokouksessa päätettiin, että kaikki lähiseudun maatilat tutkittaisiin, jos vaikka jostain löytyisi vihjeitä kadonneista ihmisistä. Etsintöjä ei kuitenkaan voitu aloittaa heti, koska rajuilma sotki suunnitelmat. Se oli Benderin perheen onni. 

Perhe hävisi kuin tuhka tuuleen 

Koko Benderin perhe nimittäin pakeni ja jätti kotinsa sekä eläimensä niille sijoilleen. Naapurit huomasivat asian, kun perheen kotipihalla kulki nälkiintyneitä kotieläimiä. Kun ihmiset menivät tarkistamaan taloa, he huomasivat että perhe oli lähtenyt. Kukaan ei kuitenkaan tiennyt, mikä karmeus tulisi lopulta paljastumaan majatalosta. Yksi majataloon tulleista ihmisistä löysi keskeltä lattiia omituisen lattialuukun, jonka alta paljastui maakellari. Kellari oli täysin veren peitossa. 

- Mistään ei löytynyt kuitenkaan ruumiita, vaikka verta oli todella paljon, Justiina kertoo. 

Etsijät jopa siirsivät majatalon paikoiltaan, jotta he pystyisivät tarkistamaan sen perustukset. Ruumiista ei löytynyt veren lisäksi jälkeäkään. Karmeus paljastui kuitenkin puutarhasta, joka näytti olleen vastikään kynnetty. Naapurit olivat ihmetelleet sitä, että puutarha oli näyttänyt aina samalta. Pienen kaivamisen jälkeen puutarhasta löytyi ensin William Yorkin ruumis, jonka kallo oli murskattu ja kaula viilletty auki. Sen jälkeen puutarhasta löytyi lukuisia ruumiita, jotka kaikki olivat kuolleet identtisellä tavalla. 

Benderien motiivina oli ollut ryöstö. He olivat ottaneet ihmisten omaisuuden itselleen ja tehneet murhan hyvin järjestelmällisellä tavalla. Lattialuukku ei ollut tietyssä kohtaa sattumalta. 

Benderien etsintä käynnistyi, mutta sitä ennen selvisi, etteivät sarjamurhaajat olleet edes sukua keskenään, eikä heidän nimensäkään ollut oikein. 

Lue myös: Äiti luuli saaneensa viestin lapseltaan, sen sijaan totuus oli aivan muuta - "Minulla on tyttäresi"

Lue myös: Perheen hirveä piina, murhaaja asui seinien välissä - paljastui karmaisevalla viestillä

Lue myös: Kadonneiden pikkutyttöjen vanhemmat saivat hirvittävät postipaketit - lähettäjänä oli murhaaja

Kuuntele koko jakso RadioPlayn kautta. 

Lataa RadioPlay ilmaiseksi täältä ja kuuntele kaikki ohjelman jaksot. 

Kilpailut

Uusimmat