Kuva: Emmi Moilanen

"Pidän siitä, että katsojalle tulee pieni myötähäpeä" - Eero Ritala kertoo huumorin tekemisestä

25.11.2018 19:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Ritala tähdittää parhaillaan muun muassa Kolmistaan-sarjaa.

Kolmistaan-sarja kertoo kolmesta ystävyksestä, jotka jakavat saman asunnon ja muodostavat vielä oikean perheenkin. Sarja on täynnä roisia huumoria, jossa esille nostetaan vakavia aiheita, kuten perheväkivaltaa sekä holtitonta juhlimista.

Yksi sarjan tähdistä on Eero Ritala, 35, joka nähdään sarjassa Seven roolissa. Seve on sarjassa mies, joka onnistuu mokaamaan asiansa yleensä aina. Hän on hiukan hölmö, mutta erittäin hyväntahtoinen.

Sarja on siis todellinen sekoiluhuumoripläjäys, jonka tekemisen kuvittelisi olevan erittäin vaikeaa. Ritalan mukaan totuus on kuitenkin toinen.

- Se ei ole oikeastaan vaikeaa juuri lainkaan, oikeastaan päinvastoin. Se on todella kivaa ja haastavaa. Helpottavaa myös omalla tavallaan. Saa tehdä sellaista sarjaa, jonka tekeminen ei ole ainakaan tylsää, Ritala kertoo Voicen haastattelussa.

(kuva: Emmi Moilanen)

- Eräällä tavalla pidän myös sellaisesta, että jos tulee sellainen pieni myötähäpeä katsojalle. Se on sellaista huumoria, josta itse pidän todella paljon. Se, että ne asiat viedään tarpeeksi pitkälle, jotta se oikeasti tuntuu jossain. Toki niissä pitää olla tarkkana. Me ollaan siinä uskottavuuden rajamailla.

Ritalan huumoria voi heittää lähes mistä tahansa, mutta silloinkin lähestymiskulma täytyy miettiä tarkkaan.

- Toki pitää miettiä tarkkaan, että mistä kaikesta voi heittää läppää, mutta olen itse kasvanut Southparkin myötä, jossa on se tapa, että kun lyödään, niin lyödään sitten kaikkia. Se jollain tavalla paljastaa sen, että mikään ei ole loppujen lopuksi niin vakavaa. Kaikesta on hyväkin nähdä se kevyempi puoli, Ritala pohtii.

Hänen mukaansa Suomessa ollaan tietyllä tavalla melko arkoja huumorintekijöitä, mikä on omalla tavallaan sääli.

- Suomalaiset on kyllä suhteellisen rohkeita huumorintekijöitä, mutta onhan se myös melko varauksellista. Yksi lempisarjoista on Ihmebantu. Kuulin, että kun se ensimmäisen kerran Ylen johtohenkilöille näytettiin, niin he olivat sitä mieltä, ettei tätä saa näyttää missään. Vaikka eihän se edes ole niin paha.

- Ihmiset on välillä ehkä turhankin varovaisia. Ei jätetä katsojalle sitä vastuuta, vaan yritetään silottaa sitä.

Kolmistaan-sarjassa Ritalan rinnalla nähdään pariskunta, Pamela Tola sekä Lauri Tilkanen. Sarjassa sen sijaan Ritala ja Tola ovat pari. Toiko tämä kuvaustilanteeseen millaisia fiiliksiä?

- Sehän on itse asiassa vaan etu. Mitä paremmin ihmiset tuntevat toisensa, niin sitä helpompi on sellaisia asioita näytellä. Silloin ei tarvitse tutustua siellä kuvauspaikalla, vaan voidaan heti keskittyä olennaiseen.

Mutta palataan vielä Seveen, miten on, löytääkö Ritala itsestään mitään samaa säätämiseen taipuvaiseen Seveen verrattuna?

- Kyllähän löydän. Sevehän innostuu aika herkästi asioista, siihen voin samaistua. Yksityiselämässä on mielestäni aika virkistävää puhua kaikkea mitä päähän pälkähtää, ja sen kyllä tunnistan myös Sevessä. Toisaalta olen kyllä paljon harkitsevaisempi luonne kuin Seve. Seve avaa tietyllä tavalla ne sielun idioottimaisimmat padot ja siksi sitä on kiva tehdä, Ritala naurahtaa.

Lue myös: Eero Ritala jyrähtää #MeToo-kampanjan vähättelijöistä - "Paskapuhetta"

Lue myös: Eero Ritala Solsidan-hittisarjan suomalaisversiosta: "Ei tarvitse hävetä tippaakaan"

Kilpailut

Uusimmat