Kuva: Senja Rapila

Mikä lomatunnelma! Uikkareissa poseerava Jannika B nauttii aurinkoisista maisemista

18.12.2018 18:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Jannika B julkaisi uuden kappaleen Kaksi Jotka Pelkää viime kuussa.

Ihastuttava laulajatähti Jannika B, 33,, julkaisi Instagram-sivullaan tyylikkään lomakuvan, jossa uikkareihin, hattuun ja aurinkolaseihin sonnustautunut laulaja nauttii upeasta lomasäästä. Kuvan kruunaavat upeat palmumaisemat sekä horisontissa sinertävä meri.

Jannika B:n fanit ovat antaneet kuvalle useita tuhansia tykkäyksiä sekä muutamia kommentteja.

"Kaunotar"

"Olet sinä Jannika niin kaunis ja hyvännäköinen."

Jannika B julkaisi marraskuun alussa uuden kappaleen Kaksi, jotka pelkää. Tuore kappale porautuu syvälle ihmissuhteisiin ja laulaja kertoi Voice.Fille, että on seurannut vierestä muun muassa sinkkuystäviensä rakkauselämää.

- Se alkutaival ja ensiaskeleet ovat vähän sellaisia haparoivia, kun kaksi ihmistä yrittää näyttää ne hyvät puolet itsestään. Sitten siinä voi jopa vähän hukata itsensä, ettei ole ehkä täysin aito oma itsensä.

- Rakkaus on aina riski, siinä on mahdollisuus johonkin ihanaan mutta se voi olla mahdollisuus myös mahalaskuun, Jannika B tiivisti tuoreen kappaleen sanomaa.

Voit kuunnella kappaleen alta.

Lue myös: "Rakkaus on aina riski" - Jannika B kannustaa rehelliseen kommunikaation jo suhteen alussa

Lue myös: Jannika B jakoi videon omasta Idols-koelaulustaan: Aluksi hävetti, mutta sitten liikutti

Lue myös: Jannika B äitiydestä ja urastaan: "En ole ehtinyt olla hyvä kotiäiti"

Kilpailut

Uusimmat