Kuva: Fotolia

Somessa leviää ällöttävä trendi - älä lähde mukaan

21.01.2019 19:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Facebookissa on useita ryhmiä, joissa trendiin osallistuvat ihmiset keskustelevat asiasta.

Kerroimme viime syksynä, kuinka eräs terveysvalmentaja juo kaksi lasillista omaa virtsaansa joka päivä. Nyt somessa leviää sama ällöttävä terveystrendi.

Ihmiset ovat nimittäin alkaneet juomaan omaa pissaansa, sillä sen uskotaan olevan keholle terveellistä. Ihmiset ajattelevat virtsan hoitavan erilaisia sairauksia, kuten allergioita, aknea, syöpää, AIDSia ja masennusta.

Facebookissa on useita ryhmiä, joissa trendiin osallistuvat henkilöt keskustelevat asiasta, ja Instagramissa käyttäjät ottavat videoita, joissa juovat omaa pissaansa. Esimerkiksi vuonna 2011 perustettu Facebook-ryhmä Urine Therapy: THE REAL UNIVERSAL REMED levittää virtsanjuomisen ilosanomaa. Ryhmällä on melkein 7000 jäsentä ja se kuvailee asiaansa seuraavasti:

"Ole tietoinen, että tämä on todellista terapiaa kehon ja mielen parantamiseen. Se avaa ovet sieluusi ja se voi muuttaa elämäsi".

Terveysvaikutukset perustellaan pissan sisältämillä mineraaleilla, kuten magnesiumilla, kalsiumilla ja ravintoaineilla.

Näihin asioihin ei kuitenkaan ole minkäänlaista tutkimuksellista näyttöä. Virtsa voi kuitenkin sisäisesti nautittuna toimia kasvualustana bakteereille ja sen sisältämä urea on myrkyllistä - varsinkin suurina annoksina nautittuna.

Tällaiseen trendiin ei pidä lähteä mukaan. Virtsa kuuluu ulostettavaksi, ei nautittavaksi.

Asiasta uutisoi Suomessa muun muassa MTV.

Lue myös: Virtsa viestii kehon terveydestä - seitsemän merkkiä, joihin kiinnittää huomiota

Lue myös: Uupumus, pahoinvointi, oksentelu... - Virtsatietulehduksella on myös useita salakavalia oireita

Lue myös: Terveysvalmentaja juo kaksi lasillista omaa virtsaansa päivittäin - kaikki alkoi hyttysenpuremasta

Lähteet: The Guardian, MTV

Kilpailut

Uusimmat