Kuva: Emmi Moilanen

Maija Vilkkumaa oli paikalla terrori-iskun sattuessa - kertoo nyt järkyttävästä kokemuksesta

11.03.2019 20:15 - Katariina Auvinen

Artisti oli vain muutaman kilometrin päässä, kun New Yorkissa tapahtui yksi historian tuhoisimmista terrori-iskuista.

Artisti Maija Vilkkumaa, 45, julkaisi vastikään albumin, johon on koottu parhaita biisejä kahdenkymmenen vuoden ajalta. Lisäksi mukana on myös uusi, Kultakala-kappale, joka on saanut inspiraatiota Yhdysvalloista rannikkokaupunkien lämpimistä hiekkarannoista. 

Nainen kävi Voice.fi:n haastattelussa, jossa hän kertoi, että hänen mielensä vaeltaa usein Yhdysvaltoihin ja etenkin New Yorkiin, jota hän pitää yhtenä tärkeimpänä paikkana maailmassa. 

- Olen jo pikkutytöstä lähtien halunnut käydä New Yorkissa ja tuolloin minulle kerrottiin, että se on niin iso kaupunki, että tuskin tulen siitä pitämään. He olivat kuitenkin väärässä, koska vielä tänäkin päivänä minusta tuntuu, että kun saavun kaupunkiin, niin kaikki on mahdollista, Vilkkumaa kertoo. 

Kiinnostus New Yorkiin jäi, vaikka hänen ensimmäinen matkustuskertansa sinne oli katastrofaalinen. Vilkkumaa oli ehtinyt olla kaupungissa kolme päivää, kun syyskuun 11. päivänä 2001, tapahtuivat tuhoisat terrori-iskut. Tuolloin kaapattiin neljä matkustajalentokonetta, joista kaksi ohjattiin World Trade Centerin kaksoistorneihin. Vilkkumaa muistaa tilanteen erittäin hyvin. 

"Kaikki vain tuijottivat taivaalle"

- Olimme silloisen mieheni kanssa lähdössä ulos hotellilta ja kello oli siinä kymmenen maissa aamulla. Mies katsoi tuolloin vielä televisiokanavia ja ihmettelimme, että onko televisio todellakin rikki, koska joka paikasta tulee sama ohjelma. Sitten ymmärsimme, että jotain todella vakavaa on tapahtunut, hän kertoo. 

Vilkkumaan hotelli sijaitsi Chelseassa, Manhattanilla ja isku oli tapahtunut vähän matkan päässä. Tilanne on jäänyt naiselle hyvin mieleen.

- Muistan Armageddon-elokuvan, jossa meteoriitti syöksyy kohti maata ja kaikki pysähtyvät katsomaan. Niin kävi myös terrori-iskujen aikana. Kaikki vain pysähtyivät sijoilleen katsomaan savuavia kaksoistorneja alakaupungilla, hän kertoo. 

Ensin ei tiedetty mistä on kyse. Vilkkumaan mukaan puhuttiin jopa siitä, että kymmenet tuhannet ihmiset olisivat menehtyneet ja toisaalta puhuttiin myös kaasuräjähdyksestä, joka olisi vaikuttanut koko kaupunkiin. 

- Jos kyseessä olisi ollut kaasuisku, niin olisimme varmasti kaikki kuolleet. Sen sijaan, että ihmiset olisivat juosseet kauhuissaan pois, niin kukaan ei juossut ja he vain katsoivat kummastellen, Vilkkumaa kertoo. 

Ihmiset kerääntyivät baareihin katsomaan televisiota, koska silloin ei ollut älypuhelimia. Vilkkumaa itse päätti jonottaa nettikahvilaan, josta hän lähetti sähköpostia kotiin, että on kunnossa. 

(kuva: Emmi Moilanen )

Ensimmäisellä lennolla kotiin 

Koko kaupunki oli hetken kaaoksessa, sillat kiinni, mutta muutaman päivän päästä alkoivat Broadway-näytökset pyörimään ja arki palautui hiljalleen normaaliksi. Sen sijaan useat lennot oli peruttu, mutta tähdet olivat kohdallaan Vilkkumaan lennon kohdalla. 

- Meidän paluulentomme oli ensimmäinen, joka pääsi lähtemään kentältä viikon kuluttua iskusta, Vilkkumaa kertoo. 

Hän kuitenkin muistaa, että lentokoneessa riitti kaaosta ja ihmiset tuntuivat kävelevän tulisilla hiilillä. 

- Useampaan kertaan koneessa kuulutettiin lääkäriä paniikkikohtausten takia. Alkoholin tarjoileminen lopetettiin jossain vaiheessa. Yhdessä kohtaa pudotin aterimet lattialle ja lähdin nostamaan niitä, mutta nopeasti viereeni tuli siviilipukuinen virkailija, joka tivasi minulta, mitä kuvittelen tekeväni. Kerroin, että yritin nostaa aterimiani, mutta hän kielsi ja kertoi tuovansa minulle uudet. Sen jälkeen virkailija kertoi vielä, etten saisi kumarrella niin, nainen kertoo. 

Ikävä tapahtuma ei kuitenkaan saanut naista luopumaan matkoistaan New Yorkiin. Hän on jopa asunut New Yorkissa kahteen otteeseen vuosina 2002 sekä 2004. Noina aikoina hän kirjoitti siellä biisit Ei- sekä Se ei olekaan niin- levyille. 

Kuuntele Maija Vilkkumaan uusi albumi alta. Mukana on myös tuore kappale, Kultakala

Lue myös: Ihastuttava Maija Vilkkumaa juhlistaa 20-vuotista soolouraansa - kiertue ja kokoelmalevy

Lue myös: Maija Vilkkumaa julkaisi räväkän kuvan vuosituhannen alusta, fanit kehuvat - "Hieno look!"

Kilpailut

Uusimmat