Kuva: AOP

Ariana Grande otti ison tatuoinnin kylkeensä - keskellä on hänen eksänsä kirjoittama sana

18.03.2019 08:15 - Katariina Auvinen

Nainen kertoi, ettei kyseessä ole peitetatuointi.

Laulaja Ariana Grande, 25, erosi vain muutaman kuukauden pikasuhteesta viime vuoden lopulla. Grande seurusteli Pete Davidsonin kanssa ja mies kosi rakastaan vain muutamien viikkojen seurustelun jälkeen. Onni jäi oletettua lyhyemmäksi, koska tietojen mukaan Grande hermostui Davidsonin jatkuvaan kannabiksen käyttöön. 

Pari ehti suhteensa aikana myös ottaa useita tatuointeja toistensa kunniaksi. Davidsonin tiedetään ottaneen ainakin kolme tatuointia Granden kunniaksi, joista yksi oli muun muassa korvan takana. Grande itse otti myös muutaman tatuoinnin, joista yksi näyttävimmistä oli naisen rinnan kyljen alla lukeva always, joka tarkoittaa vapaasti suomennettuna ikuisesti. Tatuointi oli tehty Davidsonin käsialaa mukaillen. 

Nainen ei kuitenkaan peittänyt tekstiä vaan sen sijaan hän teetätti sen ympärille valtavan lehtimäisen rykelmän, joista yhden lehden keskellä on teksti. Naisen mukaan kyseessä ei ole peitetatuointi vaan tatuointi on vain entistä parempi. 

Katso kuva alta, tai jos kuva ei näy, niin täältä

Kilpailut

Uusimmat