Nainen osti talon 22-vuotiaana - kertoo, kuinka säästi käsirahan kahdessa vuodessa

23.03.2019 09:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Nainen kertoo, että jokainen penni on tärkeä säästämisessä.

Mirror-lehti raportoi 22-vuotiaasta Hazel Wood -nimisestä naisesta, joka osti ensimmäisen asuntonsa 22-vuotiaana ja talon hinta oli 200 000 puntaa, eli noin 230 000 euroa. Jotta Wood sai talon, tarvitsi hän ostamiseen 20 000 punnan, eli noin 23 000 euron käsirahan.

Wood kertoi Mirror-lehdelle, kuinka säästi käsirahan kahdessa vuodessa.

- Minulla oli ajatus, että haluan säästää 20 000 puntaa kahdessa vuodessa, nainen sanoo ja jatkaa:

- Ensimmäiseksi tein niin, että en muuttanut omilleni missään vaiheessa, vaan asuin vanhemmillani, jotta pääsen heti muuttamaan omaan kotiin. Tämä oli yksi säästöni avaimista.

- Tutkin kulutustani ja leikkasin paljon ruoasta, puhelinlaskuista ja vaihdoin jopa autoa, millä sain säästettyä jo satasen kuussa. Vaihdoin liittymäni myös halvempaan.

- Lopetin myös kaikki palvelut, kuten Spotifyn ja Netflixin. Jokainen penni oli tarpeellinen.

Wood kävi töissä ja päätti, että saa käyttää kuussa rahoistaan vain 200 puntaa, eli noin 230 euroa. Loput hän säästi.

- En käynyt ulkona syömässä, ja yökerhoissakin annoin itselleni luvan käyttää ainoastaan kympin. Keksin myös kavereiden kanssa kaikkea tekemistä, joka ei maksaisi.

Jos säästäminen tuntui vaikealta, Wood kertoo, kuinka piti itsensä motivoituneena.

- Kävin asuntonäytöissä, jotta ymmärtäisin tavoitteeni jatkuvasti.

Lue myös: Säästä rahaa fiksuilla elämäntapamuutoksilla - 11 neuvoa, joiden avulla vahdit kulutustasi

Lue myös: Koululaisen upea ele säästi auton omistajalta satoja euroja - "Jos mietit, mitä autollesi kävi.."

Lähde: Mirror

Kilpailut

Uusimmat