Kuva: AOP

Näyttelijätähti on ollut vuoden kuivilla lääkekoukusta - iloitsee somessa

10.04.2019 20:30 - Iiro Myllymäki

Lena Dunham oli aiemmin koukussa ahdistusta lievittävään lääkkeeseen.

Girls-hittisarjasta tuttu näyttelijä ja käsikirjoittaja Lena Dunham, 32, on kertonut Instagramissa viettäneensä nyt kokonaisen vuoden kuivilla lääkekoukusta.

Olen tehnyt paljon siistejä asioita elämässäni, mutta mikään ei ole antanut minulle niin paljon rauhaa, iloa ja kestäviä tuttavuuksia kuin muiden raittiiden ihmisten kanssa oleminen”, Dunham kirjoittaa.

Lena Dunham on aiemmin haastatteluissa kertonut väärinkäyttäneensä Klonopin-lääkettä. Kyseinen lääke on bentsodiatsepiineihin kuuluva lääke, jota käytetään muun muassa ehkäisemään ahdistusta ja paniikkikohtauksia. Lena Dunhamilla kesti pitkään tajuta, että hänelle oli muodostunut lääkkeistä ongelma.

”En tajunnut sitä, koska lääkkeet olivat lääkärin määräämiä, koska ulkoisesti elämäni vaikutti menestyksekkäältä ja koska en ollut villi bailutyttö. Mutta eikö se olekin ongelma, että satuttaa ihmisiä, joita rakastaa? Eikö se olekin ongelma, että tuntee suuren osan ajasta olevansa hukassa ja yksinäinen?” Dunham kirjoittaa tuoreessa päivityksessä.

Nainen sanoo, että kuivilla olo ei tarkoita sitä, että hänen elämässään ei olisi ongelmia. Nyt hän vain ei koe jatkuvaa tarvetta paeta todellisuutta aineiden käytöllä. Nainen myös kannustaa muita päihdeongelmaisia hakemaan apua.

Voit katsoa naisen päivityksen alta tai tästä linkistä.

Lena Dunham on Voguen mukaan kertonut, että hän alkoi ottaa Klonopin-lääkettä, kun hän huomasi, että ahdistuneisuus alkoi ottaa valtaa hänen kiireisessä työelämässään. Nainen lisäsi lääkkeen annostusta sen jälkeen, kun hänellä oli todettu post-traumaattinen stressihäiriö.

Dunham on sanonut, että hänen lääkeongelmansa jatkui kolme vuotta.

- Käytin kolmen vuoden ajan väärin bentsoja, vaikka ne olivatkin lääkärin määräämiä.

Dunhamin mielestä lääke oli hänelle hyödyksi alussa, mutta lopulta se ei kuitenkaan kukistanut ahdistuksia. Kesti kuitenkin kauan ennen kuin nainen pystyi lopettamaan lääkkeen käytön, sillä hän oli liian peloissaan sivuvaikutuksista, jotka voivat vaihdella päänsärystä ja väsymyksestä aina itsetuhoisten ajatusten lisääntymiseen asti.

Lue myös: Girls-tähti esitteli ison niskatatuointinsa: "Asia, jota eniten pelkäät, voi olla parasta"

Lähde: Vogue

Kilpailut

Uusimmat