Kuva: AOP

Adelen avioero sai fanit liekkeihin - kaikki kertovat samaa vitsiä

23.04.2019 10:45 - Iiro Myllymäki

Fanit odottavat, että Adelen sydänsurut johtavat hyvään seuraavaan albumiin.

Yksi aikamme suurimmista poptähdistä Adele, 30, tiedotti perjantaina eroavansa aviomiehestään Simon Konecksista, 45. Pariskunnan avioliitto kesti kolme vuotta, mutta he ehtivät pitää yhtä yhteensä kahdeksan vuoden ajan. Heillä on yhteinen 6-vuotias Angelo-poika.

Simon Konecki ja Adele (kuva: AOP)

Avioerouutinen on herättänyt naisen faneissa monenlaisia reaktioita, mutta yksi vitsikäs huomio on noussut somekommenteissa ylitse muiden. Adele tunnetaan sydäntä riipivistä erokappaleista, kuten Someone Like You ja Rolling In The Deep, ja nyt naisen fanit odottavatkin samankaltaisia tunteikkaita kappaleita naisen seuraavalle levylle avioeron myötä.

”Albumi on selvästi tuloillaan”, kommentoi yksi Twitterissä.

”Ensimmäisenä ajattelin, että tästä tulee loistava albumi!” on myös kirjoitettu.

Uusi albumi sydänsuruista on tulossa”, kommentoi eräs.

”Laulujen kirjoittaminen alkakoon”, on myös kommentoitu.

Twitterissä on myös levinnyt vastareaktio tämänsuuntaisille kommenteille. Monet ovat kommentoineet, että on epäasiallista iloita toisen avioerosta, vaikka ero johtaisikin kunnioitettavaan taiteeseen.

”Toivottavasti Adele kirjoittaa kappaleen siitä, miten kamalia hänen faninsa ovat, koska he juhlivat hänen eroaan hyvän albumin toiveissa. Kammottavaa”, on yksi kirjoittanut.

Rakastan Adelea ja hänen musiikkiaan, mutta se, että hänen avioeronsa ja tuskansa johtavat vitsailuun uudesta albumista, on inhottavaa”, kuuluu yksi kommentti.

”Jos ensimmäinen ajatuksesi Adelen erosta oli, että ’vau hänen seuraavasta albumistaan tulee niin hyvä’, pidät yllä väärää käsitystä siitä, että taiteilijan täytyy voida huonosti tehdäkseen hyvää taidetta”, on yksi argumentoinut.

Lehtitietojen mukaan Adelen avioerosta on tulossa naiselle kallis prosessi. Brittilehdille kerrotaan, että kaksikolla ei ollut avioehtoa, minkä vuoksi Simon Koneckilla olisi oikeus jopa puoleen Adelen mittavasta omaisuudesta. Voit lukea aiheesta lisää tästä jutusta. Adele on urallaan voittanut 15 Grammy-palkintoa ja myynyt yli 100 miljoonaa albumia.

Lue myös: Adele eroaa miehestään - pariskunnalla kuusivuotias lapsi

Lue myös: Adele jakoi suloisen lapsuuskuvan - huomio kiinnittyy taustalle

Lähteet: Grammy.com, Wikipedia

Kilpailut

Uusimmat