Kuva: AOP

Johnny Depp aikoo taistella oikeudessa loppuun asti - "Heard on aiheuttanut liikaa harmia"

30.04.2019 17:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Johnny Depp haastoi Amber Heardin kevään alussa oikeuteen peräti 50 miljoonasta dollarista, eli noin 44 miljoonasta eurosta.

Johnny Depp, 55, on valmis taistelemaan pitkään ja hartaasti oikeudessa ex-vaimoaan Amber Heardia, 33, vastaan. Heard on Deppin mukaan liannut häntä niin paljon julkisuudessa, että väitökset ovat vaikuttaneet miehen työmahdollisuuksiin.

Depp on Hollywood Life -lehden mukaan valmis menemään niin pitkälle, kuin prosessi ikinä vaatii, jotta saa puhdistettua maineensa.

- Johnny on valmistautunut pitkään oikeustaisteluun Amberin kanssa. Amber ja hänen ystävänsä ovat syyttäneet Johnnya muun muassa kaltoinkohtelusta ja pahoinpitelystä, ja Johnny on valmis tuomaan omat todisteensa kehiin. Hän on jo valmiiksi käyttänyt paljon energiaa ja aikaa siihen, että saisi puhdistettua nimensä näistä ikävistä syytöksistä, läheinen lähde on kertonut Hollywood Lifelle.

Depp haluaa lähteen mukaan uskoa, että totuus voittaa.

- Hän on ollut kärsivällinen ja uskoo, että totuus voittaa. Johnny ei aio perääntyä. Hän jatkaa taistelua niin pitkään, että hänen koko maineensa on palautettu. Heard on aiheuttanut liikaa harmia silloin, kun Depp ei ole ollut itse paikan päällä puolustautumassa. Johnnylla on mitta tullut täyteen eikä hyväksy enää minkäänlaisia turhia syytöksiä.

Depp haastoi Amber Heardin kevään alussa oikeuteen peräti 50 miljoonasta dollarista, eli noin 44 miljoonasta eurosta.

Lue myös: Johnny Depp haastoi ex-vaimonsa oikeuteen - syyttää myös salasuhteesta miljardöörin kanssa

Lue myös: Johnny Depp avautui ensimmäistä kertaa erostaan - entinen vaimo teki hänestä hirviön

Lue myös: Kuka kertoo totuuden? Likaiset yksityiskohdat Johnny Deppin ja Amber Heardin erosta lisääntyivät

Lähde: Hollywood Life

Kilpailut

Uusimmat