Kuva: AOP

Katie Price on lähes tunnistamaton kauneusleikkauksen jälkeen: "Menit liian pitkälle"

30.04.2019 16:15 - Katariina Auvinen

Fanit ovat kommentoineet naisen uutta ulkonäköä.

Povipommi Katie Price, 40, kertoi viime vuonna, että hänen edellinen kasvojen kohotusleikkauksensa meni naisen mielestä pieleen. Sen jälkeen Price jopa vannoi, että leikkaukset jäisivät hänen viimeisimmäkseen, mutta näin ei kuitenkaan ollut. 

Nainen matkusti Turkkiin, jossa hänelle tehtiin useita kauneusleikkauksia. Naisen peppua kohotettiin ja hänen kasvojaan kiristettiin. Naisella on ollut leikkauksen jälkeen niin kovia kipuja, että hän katuu karvaasti peppunsa kohotusta. 

- Katie on niin kovissa kivuissa, ettei hän voi istua kunnolla. Hänen koko kehonsa on turvonnut kasvoja myöden, eikä hän voinut uskoa, kuinka kivulias koko prosessi tulisi olemaan, lähde kertoo Daily mail -julkaisulle. 

(kuva: AOP)

Lähipiiristä kerrotaan, että Price on tuntenut itsensä todella epävarmaksi sen jälkeen, kun hänen painonsa nousi muutaman kilon. Hän teetti itselleen ensimmäisen kauneusleikkauksen, kun hän oli vain parikymppinen. Sen jälkeen hänen kasvojaan, rintojaan ja kehoaan on muokattu leikkauksilla useampaan otteeseen. 

Nainen on itse ottanut kantaa viimeisimpään leikkaukseen sosiaalisessa mediassa. 

"Tiedän, että näytän todella erilaiselta, mutta neljä päivää leikkauksen jälkeen, kasvoni ovat todella turvoksissa. Turvotus tulee kuitenkin laskemaan." 

Ihmiset ovat olleet huolissaan siitä, että nainen tuntee tarvetta muuntaa ulkonäköään jatkuvasti. 

"Olen pahoillani, mutta sinun pitäisi etsiä apua." 

"Olet kaunis, hirvittävää, että koet tarvetta leikellä itseäsi." 

"Nyt menit liian pitkälle." 

Lue myös: Povipommi Katie Price julkaisi kuvan malliuransa alkuajoilta - fanit eivät ole tunnistaa naista

Lue myös: Povipommi Katie Pricen paino nousi - poikaystävältä inhottava kuitti

Kilpailut

Uusimmat