Kuva: Lauri Kujanpää
Pauli Hanhiniemen traagisesta onnettomuudesta kumpusi elämänohje: "Teen asioita, joista tykkään"
Hanhiniemi sanoo, ettei ole koskaan haaveillut suurista.
Sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita. Siihen tiivistyy muusikko Pauli Hanhieniemen, 54, haaveet elämässä.
- En ole koskaan haaveillut kovin suurista asioista. Olen aina tykännyt musisoinnista ja ystävistä. Esimerkiksi tuntuu aika hyvältä, jos kaveri pyytää apua ja vaikkapa käymään apteekissa. Se on mukavaa, kun on suhde, joka toimii molempiin suuntiin. Laulussa lauletaan myös, että "ei, ei mua vituta, vaikkei oo Mersuu, ei Bemarii, kun mulla on kolminaisuus kuolematon". Minulla on ollut Mersut ja Bemarit, mutta silti arvokkaampaa on ne kolme, Hanhiniemi sanoo Voice.fi:n haastattelussa.
Mieheltä kysyttäessä, ovatko hänen unelmansa muuttuneet vuosien varrella, hän sanoo eipä juurikaan ja näyttää päässään olevaa arpea. Tuohon kohtaan ommeltiin 21 tikkiä.
- Selvisin nuoruudessani pahasta autokolarista hengissä. Silloin päätin, että mitäpä jos tekisin elämässäni asioita, joista oikeasti tykkään. Se oli haaveeni, kun olin nuori, ja nyt elän jokseenkin juuri sellaista elämää, mies kertoo.
Kuuntele alta, mikä on Hanhieniemen merkittävin haave, joka on toteunut.
Ohjenuora itselle mieluisten asioiden tekemisestä on siivittänyt Hanhieniemen musiikkiuraa. Koko kansan tuntemaksi hänet on nostanut luultavasti Kolmas Nainen -yhtye, joka julkaisi juuri uuden kappaleen Suolaisemmat veet.
- Se on dramaattinen kappale. Meillä on tapana keskittyä vain omien asioidemme ja ongelmiemme puimiseen, mutta usein unohtuu, että on ihmisiä, joilla menee huomattavasti huonommin elämässä. Emme tunne enää empatiaa toisia kohtaan. Olen aistivinani ajattelutapaa, että kovat kokemukset auttaisivat ihmistä ymmärtämään toisia, joilla menee huonosti. Tämä ei ole totta. Rakkaus on empatian takuu, Hanhiniemi kuvailee.
Menestyneestä muusikosta on vaikea uskoa, että hän lykkäsi pitkään haavettaan osata soittaa kitaraa.
- Olin jostain omaksunut ajatuksen, etten oppisi soittamaan, vaikka siitä paljon haaveilin. Vasta 41-vuotiaana uskalsin tarttua kitaraan. Tein viisivuotissuunnitelman ja päätin, että jos edistystä ei tapahdu, lopetan ja palkkaan omille keikoilleni mukaan kitaristin säestämään. Nykyään kuitenkin pystyn tekemään keikkoja yhdessä toisen soittajan kanssa. Olen onnellinen, että pelosta ja aristelusta huolimatta tartuin tuohon haaveeseen, hän sanoo.
Lue myös: Pauli Hanhiniemi: En usko, että ihmiset tuntevat minut laulujeni perusteella
Lue myös: Alakulon hyvästellyt Pauli Hanhiniemi: Masennukselle altistuu, kun pitää esittää hyvinvoivaa
