Fanit ovat kourineet ja repineet hiuksia - Suomalaislaulaja kertoo, miten tilanteesta selviää

02.06.2019 10:15 - Katariina Auvinen

Poets of the Fallin nokkamies Marko Saaresto kohtaa kaikki ihmiset ihmisinä.

Suomalainen Poets of the Fall -yhtye niittää suosiota ympäri maailmaa. Yhtye on toiminut jo 16 vuoden ajan ja ei siis ihme, että heillä on myös vannoutuneita faneja. Bändin nokkamiehen, Marko Saareston, 48, mukaan pääasiallisesti fanikohtaamiset ovat sujuneet hyvin, mutta matkalle on sattunut myös kuumottavia tilanteita, joista yksi kävi Intiassa vuonna 2007. 

- Niitä on muutamia, jossa turvamiehet ovat tajunneet, että minua ei näy ollenkaan enää fanien alta. En itse ole ehkä tajunnutkaan tilanteiden kuumottavuutta, mutta esimerkiksi Intiassa keikkaillessamme ulkopuoliset kertoivat, että turvamiehet olivat joutuneet heittelemään ihmisiä pois tieltä, että he saisivat minut kaivettua sieltä alta, Saaresto kertoo Voice.fi:lle antamassaan haastattelussa. 

Kyseisessä tilanteessa Saaresto ei itse ajatellut tilannetta ensin mitenkään vaarallisena. 

Marko Saaresto on ollut Poets of the Fallin nokkamiehenä jo 16 vuotta. (kuva: Emmi Moilanen )

- Mietin, että tässä on näitä ihmisiä nyt ympärilläni ja kaikki on ihan ok, mutta tilanne on ollut ulkopuolisille todella hurja. Olin itse lavan edessä ja ihmiset olivat kiivenneet lavan edestä sinne lavalle eli päälläni oli sellainen kahden ihmisen korkuinen röykkiö. Olin itse siellä alla niin, että yhden ihmisen polvet oli olkapäilläni ja sen tyypin jalat oli lavalla eli hän oli pelkästään minun varassani siinä, Saaresto muistele. 

Kyseessä ei ole Saareston mukaan ainoa tilanne, joskus turvamiesten on pitänyt olla tarkkana. Monesti innokkaat fanit haluaisivat saada kirjaimellisesti palasen tähdestä mukaansa. 

- Silloin, kun pitää meidät kuljettaa ihmisjoukkioiden läpi niin se voi olla jännä tilanne. Silloin saattaa tuntua, että nyt lähti ainakin neljä senttimetriä hiusta jostain ja joku nipistelee, sanonko mistä niin kovaa, ettei tarvitse istua päiviin, hän kertoo. 

Sen sijaan, että Saaresto jäisi murehtimaan asioita, hän pyrkii pääsemään niistä yli mahdollisimman nopeasti. 

- Se on siitä kiinni, miten itse suhtaudut sellaiseen. Kun tilanne on ohitse, et pysty tekemään sille enää mitään. Voit itse antaa negatiivisille asioille voimaa miettimällä niitä. Minulla itselläni on ollut sellainen ajatus, että olen tässä ja nyt. Se mitä tapahtui viisi minuuttia sitten, se tapahtui, eikä vaikuta enää minuun. Toki se ei aina ole niin helppoa, hän pohtii. 

Ihmiset ovat halunneet olla kavereita julkisuuden vuoksi 

Valtaosa ihmisistä käyttäytyy kuitenkin hyvin ja kunnioittavasti. Kun bändi nousi ihmisten tietoisuuteen 2000-luvun alussa, miehen lähipiiri pysyi samanlaisena ja ystävät rinnalla. 

- Totta kai, kun teet julkista työtä niin välillä tulee vastaan ihmisiä, jotka haluaa hengailla kanssasi tai olla tuttuja kanssasi siitä syystä, että olet julkkis. Se on ihan ymmärrettävää ihmisen toimintaa, mutta silloin lähtökohdat ovat vääränlaiset enkä itse lähde siihen touhuun mukaan, Saaresto kertoo. 

Hän on pyrkinyt pitämään yksityiselämänsä yksityisenä. Toisaalta vastaan on tullut niitäkin ihmisiä, jotka ovat kysyneet Saarestolta suoraan, voisivatko he olla ystäviä. 

- Silloin olen niille ihmisille, jotka ovat asian järkevästi ja asiallisesti kysyneet, että valitettavasti emme voi, koska olen kuitenkin aivan toinen ihminen, Saaresto sanoo. 

Poets of the Fall julkaisi ranskankielisen kappaleen, Partir Avec Moin vähän aikaa sitten. Moni fani on hämmästynyt siitä, kuinka sujuvasti mieheltä taipuu kyseinen kieli. Saareston mukaan sille on hyvä selitys, koska hän asui viime talven Ranskassa kirjoittamassa biisejä ja sen lisäksi hän teki biisin yhteistyössä paikallisen ihmisen kanssa.

Kuuntele miehen mietteitä kappaleesta ja sen opettelemisesta ylhäältä. 

Lue myös: Poets Of The Fallin laulaja on tarkka äänestään - "Toivottavasti en näytä mököttäjältä!"

Lue myös: Poets Of The Fallin laulaja sanoittaa elämän myrskyistä - "Meillä kaikilla on arpemme"

Radio Nova ja Voice.fi kuuluvat molemmat osana Bauer Mediaan. 

Kilpailut

Uusimmat