Kuva: YouTube

Tänään tv:ssä: Mikael Gabrielin tähdittämä elokuva suomalaisista lähiönuorista

12.07.2019 07:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Pahan Kukat julkaistiin vuonna 2016.

Tänään tv:ssä nähdään suomalainen draamaelokuva Pahan Kukat, jonka on ohjannut Antti J. Jokinen.

Leffa kertoo 15-vuotiaasta Sipestä ja hänen elämästään lähiölevottomuuksien paineessa. Lopulta levottomuudet johtavat väkivaltaisuuksiin, mielitekoihin sekä mellakoin ja ikäviltä hetkiltä ei vältytä.

Ohjaaja Jokinen on pitänyt elokuvaa tärkeänä yhteiskunnallisena kuvauksena tämän hetken Suomesta, minkä vuoksi suosittelee elokuvaa kaikille.

- Moni voi yllättyäkin, millaisessa jamassa Suomi on. Kätilön jälkeen halusin tehdä jotain yhteiskunnallisesti merkittävää. Nuorten kanssa tehtiin elokuvan käsikirjoitusta, ja se perustuu tositarinoihin, joita on tapahtunut Laajasalon ja Kontulan lähiöissä. Tarinan tarkoitus on olla nyrskinisku päähän. Kaikki, mitä elokuvassa tapahtuu, on todellista elämää, Jokinen kertoi vuonna 2016 Iskelmän haastattelussa.

Leffan rooleissa ovat muun muassa Viljami Nojonen, Jon 'Juno' Korhonen, Eero Aho ja Mikael Gabriel.

Näet trailerin alta. Jos video ei näy, katso se tästä.

Pahan Kukat

AVA

21.00

Lue myös: Antti J. Jokinen tissuttelee kuvauksissa päivittäin: "Vaarallinen laji"

Lue myös: Pahan Kukat -elokuvan traileri julki - rooleissa tunnetut räppärit

Lue myös: Antti J. Jokisen elokuvaa kuvattiin homekämpässä - sai kuvaustiimin oireilemaan

Kilpailut

Uusimmat