IS: Omaiset suunnittelivat Olli Lindholmin hautakiven – mukana koskettava yksityiskohta

Ilta-Sanomat uutisoi, että muusikon Pomarkussa sijaitseva sukuhauta on saanut hautakiven.

Julkaistu:

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm menehtyi 54-vuotiaana äkilliseen sairauskohtaukseen helmikuussa. Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että muusikon sukuhauta on saanut hautakiven, jonka Lindholmin omaiset ovat suunnitelleet.

Hauta sijaitsee Pomarkussa, ja Ilta-Sanomien mukaan sitä koristavat kaksi nuottiavaimilla koristeltua lyhtypilaria, joiden takana tuikkivat kynttilät.

Hautakivessä on myös koskettava yksityiskohta, joka mukailee Yön Minne tuulet vie -kappaleesta tuttua lausetta.

”Mitä tapahtuu, jos lähden tuntemattomaan, loppuuko maailma siihen vai alkaako vaan uudestaan.”

Minne tuulet vie -kappale yhtyeen vuonna 2016 ilmestyneeltä levyltä Puolet taivaasta – puolet helvetistä. Pääset kuuntelemaan kappaleen alta.

Pääset lukemaan tästä, kuinka Lindholmin läheinen ystävä Karri Kivi muisteli artistia Iskelmä Gaalassa.

Asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.

Lue myös: Olli Lindholm avautui hiljattain terveysongelmistaan tv:ssä – hengityskatkoksia ja unettomuutta