Kuva: AOP

Kristen Stewartia kehotettiin piilottelemaan seksuaalisuuttaan: Peloteltiin roolien menettämisellä

04.09.2019 11:45 - Milena Raappana

Kristen Stewart sanoo seksuaalisuutensa vaikuttaneen negatiivisesti uraansa.

Näyttelijä Kristen Stewart, 29, on ollut avoin romanssiensa ja suhteidensa kanssa julkisuudesta huolimatta. Muutama kuukausi sitten hän erosi malli Stella Maxwellista ja viime aikoina hänet on bongattu läheisissä väleissä käsikirjoittaja Dylan Meyerin kanssa

Stewart, joka näyttelee Charlien enkelit -sarjan uudistetussa versiossa, kertoo Britannian Harper's Bazaar -lehden haastattelussa, että hänen seksuaalisuutensa valitettavasti on vaikuttanut negatiivisesti hänen uraansa, mutta hän ei anna sen haitata. 

- Minulle on suoraan sanottu, että jos haluan tehdä palveluksen itselleni, minun ei kannattaisi kulkea julkisesti käsikädessä tyttöystävieni kanssa ja saattaisin päästä esimerkiksi Marvel-elokuvaan, Stewart kertoo lehdelle ja jatkaa, ettei halua työskennellä tällaisten henkilöiden kanssa. 

- Haluan pystyä nauttimaan elämästäni. Ja se on arvojärjestyksessä ennen elämäni suojelemista, sillä suojeleminen oikeastaan pilaa elämän. En voisi kulkea ulkona kenen kanssa haluan. Tai puhua siitä haastattelussa, Stewart selittää, kun häneltä kysyttiin Britannian Harper's Bazaarin haastattelussa, miksi hän on päättänyt olla avoimempi parisuhteidensa kanssa. 

Haastattelussa näyttelijä myös käsitteli lokeroimista, mitä hänelle on yritetty tehdä seksuaalisuutensa takia. Hän kertoo, että ihmiset eivät pidä siitä, ettei hän identifioidu homoseksuaaliksi, mutta ei myöskään täysin heteroseksuaaliksikaan. 

- Minusta tuntuu, että olemme kaikki pääsemässä tilanteeseen, jossa - en tiedä, evoluutio on outo asia - olemme kaikki todella monitulkintaisia. Ja se on mielettömän kaunis asia. 

Stewart tuli julkisesti kaapista ulos vuonna 2017 juontaessaan Saturday Night Live -ohjelmaa. Hän viittasi Donald Trumpin surullisenkuuluisaan twiittiin, jossa Yhdysvaltain presidentti sanoi, ettei Robert Pattinsonin "pitäisi ottaa Stewartia takaisin, sillä hän petti miestä kuin koira ja tulee tekemään niin uudestaan."

Stewart sanoi ohjelmassa: "Donald, jos et pitänyt minusta tuolloin, et luultavasti tule pitämään minusta nytkään, koska juonnan Saturday Night Liveä ja olen homo."

Myöhemmin tähti selvensi olevansa biseksuaali ja avoin suhteisiin niin naisten kuin miestenkin kanssa. Hän kertoi The Guardianin haastattelussa, että on hienoa, ettei kaikkea tarvitse enää lokeroida yhteen boksiin.

- Biseksuaalisuus ei ole yhtään hämmentävää. Se on minulle itseasiassa juuri päinvastaista, Stewart sanoi The Guardianin jutussa. 

Lue myös: Kristen Stewart bongattiin ex-tyttöystävänsä kanssa - suhde lämpenemässä?

Lue myös: Kristen Stewart edusti mielipiteet jakavassa lookissa - hitti vai huti?

Lue myös: Kristen Stewart kertoo puhuvansa kummituksille: "Aistin ne hyvin herkästi"

Lähde: Metro.co.uk

Kilpailut

Uusimmat