Kuva: AOP

Jackass-tähti Bam Margeraa uhkaa vankeustuomio - käyttäytyi aggressiivisesti hotellissa

10.09.2019 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Margera on syyttänyt muun muassa Ville Valoa juomisestaan.

Jackass-sarjan tähti Bam Margera, 39, saattaa päätyä vankilaan, raportoi The Blast -julkaisu.

Margera oli käyttäytynyt aggressiivisesti Los Angelesissa sijaitsevassa hotellissa, ja rikkonut näin ehdollista vankeustuomiotaan. Vuonna 2018 mies tuomittii ehdolliseen vankeustuomiooon, kun hän oli ajanut päihtyneenä autoa.

Syyttäjät olivat vaatineet tuoreessa oikeudenkäynnissä Margeran vangitsemista, mutta oikeus ei ole vielä antanut ratkaisua asiaan.

Margera oli ollut aikaisemmin pahoillaan humalaisesta ajelustaan, ja lupautunut lopulta vieroitukseen. Valitettavasti mies oli lopettanut vieroituksen kesken ja yrittänyt saada hoitoa tv-persoona Dr. Phililta.

Margera on tuttu suomalaisille Jackass-sarjan lisäksi siitä, että hän on hehkuttanut usein suomalaisia rokkareita, kuten Ville Valoa, Jussi 69:ä ja Andy McCoyta. Margera on jopa tatuoinnut itseensä HIM-orkesterin logon. Margera on kuitenkin kertonut aikasemmin päiväkirjamerkinnoissään, että Ville Valo tutustutti hänet päiväkännäämisen saloihin, ja mies oli alkanut sen jälkeen juomaan yhä enemmän ja enemmän.

Margera on kertonut, että hänen ystävänsä Ryan Dunnin kuolema laukaisi hänessä alkoholiriippuvuuden. Margeran äiti on yrittänyt puuttua miehen avoimeen some-politiikkaan, jossa hän paljastaa kaikenlaisia asioita. Margera on muun muassa syyttänyt HIM-laulaja Ville Valoa juomisestaan, esiintynyt sekavassa kunnossa videoilla sekä haikaillut ex-tyttöystävänsä Kat Von D:n perään.

Juttua muokattu: 10. syyskuuta kello 13:38. Lisätty Margeran päiväkirjamerkinnät.

Lue myös: Äiti yritti puuttua Jackass-tähden somesekoiluihin - mies vastasi jämäkästi takaisin

Lue myös: Jackass-tähti ui syvissä vesissä - kollegan kuolema laukaisi alkoholiriippuvuuden

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat