Kuva: Mikko Räsänen

Elastinen paljastaa, millainen hän on ystävänä: "Aikuisuuden myötä suhteet muuttuvat"

28.09.2019 18:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Elastinen kertoo myös, että tunnistaa siipeilijät.

Räppäri Elastinen, 38, oli Sadun Sunnuntaivieras -ohjelman vieraana ja kertoi juontaja Satu Kotoselle, että on ystävyyssuhteissaan hyvin suora ja jyrkkä.

- Mä olen aika jyrkkä ystävä. Moni mun ystävä sanoo, että olen myös liian tiukka ja kenties herkkä. Elän siitä, että olen ihmisille suora: Haluan käsitellä asiat enkä halua, että kenellekään on mitään keskeneräistä mun kanssa. Haluan, että asiat hoidetaan heti, jos esimerkiksi riitatilanteita tulee.

- Annan kyllä myös helposti anteeksi ja annan uusia mahdollisuuksia - niin monta kuin toinen ansaitsee. 

Elastinen sanoo, että ystävyyssuhteet muuttuvat aikuisuuden myötä.

- Aikuisuuden myötä ystävyyssuhteet muuttuvat. Ennen saatettiin hengailla jossain Kampissa hetken varoitusajalla, mutta nyt haluaa varata enemmän aikaa niihin hetkiin, sillä jokaisella on kiireitä. Tietenkin on sitten häitä, polttareita ja synttäreitä, joissa arvot korostuvat. Kun aikaa on vähemmän ystäville, niin siihen tapaamishetkeen haluaa panostaa.

Elastinen myös kertoo, että esimerkiksi polttareiden järjestäminen voi olla vaikeaa, sillä hänen ystävänsä haluavat aina tehdä jotain erikoisempaa.

- Jos on ollut viettämässä polttareita neljä päivää New Yorkissa, niin on se vähän hankalaa mennä sen jälkeen johonki suomalaiseen baariin istumaan. Siinä tietenkin bestmanien paine kasvaa, kun pitää aina tehdä jotain isompaa ja erikoisempaa. Onneksi tässä meidän kaveriporukassa jengi oikein haluaa päästä tekemään jotain siistiä, joten kyllä he sitten paikan päälle saapuvat - oli polttarit missä vain.

Siipeilijät

Räppäreiden ja artistien ympärillä saattaa pyöriä paljon ihmisiä, jotka haluavat vain hyötyä näiden maineesta. Tällaiset ihmiset Elastinen tunnistaa heti.

- Siipeilijät on kyllä helppo tunnistaa. Tunnen ystäväni hyvin ja tiedän, että hekään eivät päästä ketään hännystelijöitä joukkoonsa.

Elastisen koko haastattelu on kuunneltavissa huomenna sunnuntaina RadioPlay-sovelluksessa, jonka voit ladata myös puhelimeesi. Sadun Sunnuntaivieras -ohjelman löydät tästä.

Lue myös: Elastinen ylistää Lauri Tähkää: "Hänestä on tulossa Suomen suurin artisti"

Lue myös: Isänä viihtyvä Elastinen: "Asiat ovat saaneet erilaiset mittasuhteet"

Kilpailut

Uusimmat