Kuva: AOP

Oikeus määräsi: Moderni Perhe -kaunotar joutuu maksamaan miehelleen huimat korvaukset

23.10.2019 20:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Sofia Vergara ja Nick Loeb taistelevat pakastetusta alkiosta.

Uutisoimme kesäkuussa oikeustaistelusta, jota näyttelijä Sofia Vergara, 47, on käynyt viisi vuotta entisen kihlattunsa Nick Loebin kanssa syväjäädytetyistä alkioista. Vergara ja Loeb suunnittelivat perhettä, mutta päätyivät eroon sitä ennen. Nyt alkiot ovat Beverly Hilssiläisellä klinikalla ja nyt Loeb on halunnut varmistaa, ettei Vergara käytä niitä, tai tuhoa, ilman lupaa.

Taistelu jatkuu edelleenkin, mutta Loeb on saanut itselleen nyt ensimmäisen voiton. Tuomarit nimittäin määräsivät Vergaran maksamaan eksälleen 80 000 dollaria, eli noin 72 000 euroa, oikeudenkäyntikuluista. Loeb pyysi aluksi noin 120 000 dollarin, eli noin 108 000 dollarin, korvauksia.

Tuomarit antoivat Vergaralle maksuaikaa 30 päivää.

Molemmat ovat nykyisin onnellisesti uusissa suhteissa, joten nähtäksi jää, kuinka kauan he jaksavat jatkaa oikeustaistelua. 

Sofia Vergara muistetaan varsinkin Moderni Perhe -sarjasta. Hän on myös näytellyt useissa eri elokuvissa, kuten New Year's Eve ja Hot Pursuit.

Lue myös: Moderni perhe -tähti Sofia Vergara käy kovaa oikeustaistelua jäädytetyistä alkioista - sopua ei näy

Lue myös: Moderni perhe -tähti Sofia Vergara paljastaa, millaisista lahjoista pitää - "Olen helppo kohde"

Lähde: The Blast

Kilpailut

Uusimmat