Kuva: Emmi Moilanen

Muusikko Leo Stillmanin mukaan some on muuttanut fanitusta: 'Jengi luulee tuntevansa sinut'

23.11.2019 10:15 - Milena Raappana

Laulaja LEO kertoo, ettei itse välttämättä haluaisi nähdä oman suosikkiartistinsa jokapäiväisiä tekemisiä sosiaalisen median kautta.

Laulaja-lauluntekijä Leo Stillmanin, 28, artistinimeltään LEO lapsuus ja nuoruus on kulunut suurten suomalaisten suomirock-yhtyeiden musiikin parissa. Muutama viikko takaperin uuden Kultaa-sinkkunsa julkaissut muusikko kertoo syynänneen kauppojen hyllyiltä suosikkiartistiensa, kuten Dave Lindholmin, J. Karjalaisen ja HIM:n Ville Valon, haastatteluita, säästäneensä lehtileikkeet ja tapetoineen huoneensa tähtien koristamilla julisteilla. 

Stillman, joka itsekin on nykyään fanituksen kohde, kuvailee fanikulttuurin muutosta ja nostalgisoi aiempaa etäisempää suhdetta artisteihin ja julkisuuden henkilöihin. 

- Lempiartistit tuntuivat paljon kaukaisemmilta. Nykyään kaikki on somessa ja puhelimessa ja jengi luulee, että he tuntevat sinut. Itse en ehkä välttämättä haluaisi nähdä minun suosikkiartistiani joka päivä ja hänen normaalia elämäänsä. Haluan pitää minun kelani siitä, millainen hän on ja sellaisen taikamaailman. Se mystisyys katoaa, jos koko ajan saat tietää, missä se sinun lempiartistisi on, Stillman kuvailee Voice.fi:n haastattelussa. 

Stillman on tehnyt musiikkia jo vuodesta 2010 lähtien aina rumpalin hommista Santa Cruzissa ja sen jälkeen Face of God -yhtyeen kitaristina ja laulajana. Yhtye lopetti toimintansa vuonna 2015, jonka jälkeen Stillman aloitti soolouransa ja palkittiin vuoden 2018 Emma-gaalassa Vuoden tulokas-pystillä.

Silti Stillmanin on vaikea ajatella, että joku fanittaisi häntä.

- En jaksa analysoida sitä hirveän paljon, miksi joku tykkää mistäkin, mitä teen. Joku tykkää kaikista biiseistä, joku vain yhdestä, joku jostain kappaleesta, jossa olen ollut fiittaamassa. En jotenkin osaa nostaa itseäni fanituksen kohteeksi, hän kertoo.

- Edelleenkin ihmettelen aina, jos joku tulee pyytämään yhteiskuvaa tai keikalla juttelemaan ja hehkuttamaan. Tässä se ristiriita ehkä onkin, että kun on itse fanittanut niin paljon, niin on todella vaikeaa ajatella, että kukaan fanittaisi minua, Stillman jatkaa ja sanoo, että pitää omaa suhtautumistaan terveenä asiana. Se kielii siitä, ettei ajattele itsestään yhtään sen enempää kuin on. 

Jalat maassa -asenne ja lämpimän avoin suhtautuminen huokuu artistista hänen kuvaillessaan suhdettaan faneihinsa. Hän viestittelee seuraajiensa kanssa päivittäin ja on luonut myös moniin ystävyyssuhteita. 

- On tilanteita, joissa ensin on festareilla soittamassa, jossa on tuhansia ihmisiä. Sitten menetkin johonkin uuteen paikkaan keikalle, jossa on vain yksi tyyppi. Kyllä sitä arvostaa ihan sikana, että siellä on edes se yksi ihminen. Mietin, että mistähän hän on tullut ja millainen fiilis hänellä on, että ei kai tämä ole hänelle noloa. 

- On ollut todella hauska tutustua niihin tyyppeihin. Sitten saattaa nähdä sen saman henkilön seuraavalla keikalla, jossa on enemmän jengiä, ja se tuntuu yhteiseltä voitolta hänen kanssaan. 

(kuva: Emmi Moilanen)

Eräs fani on jopa tatuoinut yhden Stillmanin biisin sanat itseensä ja kiertää ympäri Suomea katsomassa keikkoja. Intohimoiset kuuntelijat ja kannustajat ovat saaneet hänet peilaamaan omaa fanituksensa kulta-aikaa musiikkiuraansa. 

- Silloin mietti, että mitenköhän nuo suhtautuvat niin suureen fanitukseen, mutta nyt on tajunnut, että sehän on ihan parasta. Siitä saa voimaa jaksaa tehdä tätä ja ottaa kitara käteen. Tulee olo, että tätä minä haluan tehdä. 

Lue myös: Suomalaismuusikko paljastaa, kuinka tapasi Samu Haberin - "Roikuin nilkassa kiinni"

Lue myös: Laulaja Leo Stillman on Michael Jacksonin megafani: "Aloin pukeutua häneksi"

Kilpailut

Uusimmat