Kuva: AOP

Me Naiset: Meeri Koutaniemi lapsuudenkodistaan: "Meillä syötiin lämmin ateria kerran viikossa"

17.01.2020 08:15 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Koutaniemi rakastaa miehensä Sami Yaffan kanssa erilaisia ruokakulttuureja.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa hurmannut Meeri Koutaniemi, 32, kertoi Me Naiset -lehden haastattelussa, että rakastaa eri maiden ruokakulttuureja.

– Maailma ja matkat ovat jättäneet suuren jäljen ruoka-ajatteluuni. Usein yritämme toistaa jotain reissulla syötyä, ja jokin tietty maku tai tuoksu voi helposti palauttaa ajatukset erityiseen paikkaan ja muistoon, Koutaniemi kertoi.

Rokkari Sami Yaffan, 56, kanssa naimissa oleva Koutaniemi ei päässyt lapsuudenkodissaan Kuusamossa tutustumaan erilaisiin ruokiin, sillä ruokahetkiin ei panostettu.

– Meillä syötiin lämmin ateria kerran viikossa, yleensä sunnuntaisin. Äiti kyllä omisti elämänsä meille lapsille, mutta kokkaaminen ei häntä kiinnostanut, Meeri sanoi ja jatkoi:

– Kasvoin muroilla, leivällä ja ranskalaisilla. Tykkäsin myös einesmaksalaatikosta, kunnes isosiskoni Irene innostui ruuanlaitosta. Hän veti tuolin korokkeeksi keittiötason viereen, jotta pienempänä pääsin osallistumaan.

Koko haastattelun voit lukea Me Naiset -lehden sivuilta.

Lue myös: Meeri Koutaniemi ja Sami Yaffa ihastuttavassa kuvassa: "Voiko maailmassa olla tämmöinen mies?"

Lue myös: Anna: Valokuvaaja Meeri Koutaniemi välttelee kahta yleistä sanaa töissään

Lähde: Me Naiset

Kilpailut

Uusimmat