Kuva: Lauri Kujanpää

Esikoiskirjailija Antti Hyyrynen ei usko maailmanloppuun - "Joudumme tottumaan kaikkeen uuteen"

10.02.2020 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Viimeinen Atlantis -kirja jakaa samannimisen Stam1na-levyn maailman.

Stam1nan keulakuva Antti Hyyrynen, 39, on nyt myös esikoiskirjailija. Miehen teos, Viimeinen Atlantis, julkaistaan tänään ja se on kustantaja Liken mukaan ” Vetävä tarina kahdesta pakolaisesta lähitulevaisuuden luhistuvassa maailmassa​”.

Hyyrynen kertoo Voice.fi:n haastattelussa, että tarinassa käydään läpi samaa maailmaa kuin Stam1nan samannimisellä albumilla.

- Kirjassa käydään läpi ihmiskunnan ikuisia lopun ajan visioita. Tämän kirjan myötä nousee varmaankin taas esille se, että se Hyyrynen odottaa vain ihmiskunnan tuhoa, mutta kyseessä on kuitenkin fantasiakirja, joka laajentaa Viimeinen Atlantis -albumin aloittamaa aihetta, Hyyrynen kertoo ja jatkaa:

- Kokonaisuudessa ollaan kovasti liikkeessä, mutta toki myös Suomi mainitaan. Olen päässyt tämän muusikkoammatin kautta kiertämään paljon maapalloa ja rakastan muutenkin matkustelua. Tajusin, että jossain vaiheessa näistä kokemuksista voisi ottaa inspiraatiota myös tarinaan, ja nyt se sitten tapahtui.

Hyyrynen on lapsuudesta asti haaveillut, että saisi julkaista kirjan. Toki kirjoittamista on harjoiteltu jo kauan.

- Kirjoitin ensimmäisen kirjani, kun olin 12-13-vuotias. Sain tuolloin lahjaksi tyhjän kirjakansion ja sinne sitten raapustelin kokonaisen tarinan lyijykynällä. Olen aina pitänyt mielikuvituksellista tarinoista, oli kyse sitten kirjoista, musiikista tai elokuvista, joten on hienoa, että se konkretisoitui nyt tällä tavalla.

Kirjaa Hyyrynen kirjoitti muun muassa Portugalissa, josta hankki itselleen halvan majoituksen ja pystyi keskittymään täysin kirjoitustyöhön. Paniikkia oli hieman ilmassa.

- Paniikkia oli ilmassa ja aikataulu oli aika tiukka. Tämä kun oli nyt ensimmäinen pidempi kirjoitusprojekti, niin siinä oli paljon opettelemista. Onneksi sitä luottaa omaan työmoraaliin ja projektinhallintaan, joten kaikesta selviää. 

Maailmanloppu tuskin tulee

Hyyrynen ei kuitenkaan todellisuudessa usko, että varsinaista maailmanloppua tulee, vaikka kirja kertookin dystopiasta.

- Maailmanloppua ei tule, mutta ihmiskunta kokee varmasti rajua evoluutiota tai jonkinlaisen jättipysähdyksen.  Luulen, että hiljalleen joudumme tottumaan kaikenlaiseen uuteen ja kenties se menee siihenkin, että lähdemme koko planeetalta pois.

- En kuitenkaan koe olevani aktivisti, mutta haluan aiheuttaa keskustelua ja toivon, että tämän kirjan kautta sitä jälleen käydään.

Viimeinen Atlantis -albumista on kulunut kymmenen vuotta ja Hyyrynen sanookin, että maailman on siinä ajassa muuttunut valtaisasti.

- Albumin teon aikoihin ei sosiaalinen media ollut samalla tavalla ihmisten elämässä. Nykyään kännykät ovat kuin tietokoneita ja muuten kaikki teknologia on kehittynyt ja muuttunut. Oli kyse sitten esimerkiksi tiedon hakemisesta, musiikin kuuntelusta tai lukemisesta. Kirjassa tulee esille myös keinoäly, jota ei kymmenen vuotta sitten ajateltu. Fanit saattavat huomata myös yhtäläisyyksiä kirjan ja Stam1nan Elokuutio-levyn välillä.  

Yksi haave Hyyrysellä on vielä kirjojen ja elokuvien lisäksi: Hän haluaisi ohjata elokuvan.

- 10-vuotiaana aloin tekemään omia Vietnam-elokuvia, joissa juostaan Lemin metsissä. Rakastan edelleenkin paljon elävää kuvaa ja olen tässä vitsaillutkin, että 10 vuoden päästä voidaan kuvata sitten Viimeinen Atlantis -elokuva

Antti Hyyrynen täyttää ensi kesänä 40 vuotta ja on tyytyväinen, että on saanut tehdä niin paljon erilaista taidetta elämänsä aikana. Omien projektien lisäksi Hyyrynen on ollut mukana Lappeenrannan kulttuuritoiminnassa, jonka kautta kaupunki on saanut muun muassa uuden tapahtumapaikan.

- Luulen, että sitä haluaa olla vieläkin enemmän mukana tuollaisessa kulttuuritoiminnassa ja järjestää tapahtumia. Haluan tuoda ihmisiä yhteen ja antaa heille mahdollisuuksia.

Stam1na juhlii ensi syksynä Viimeinen Atlantis -albumia:

- Stam1na vuonna 2020 ei tee klubikeikkoja, sillä haluamme keskittyä uuden albumin säveltämiseen. Tähtäämme siihen, että uutta lättyä saataisiin pihalle ensi vuonna. Vuoden kruunaa jäähallikeikka Helsingissä syyskuussa, mikä kulkee nimellä ”Viimeinen Atlantis 10 vuotta”

Lue myös: Stam1na on ylpeä kotipaikkakunnastaan - "Tulemme esiintymään Lemin kuntamainoksessa"

Lue myös: Stam1nalle erikoiskeikka Helsingin Jäähalliin

Lue myös: Fanit innostuivat Stam1nan poikkeuksellisesta fanituotteesta: "No nyt"

Kilpailut

Uusimmat