Kuva: AOP

Miksi Bond-leffojen välissä on kulunut viisi vuotta? Daniel Craig paljastavassa haastattelussa

11.03.2020 20:45 - Roy Kokkonen

No Time To Die on Daniel Craigin viides ja viimeinen kerta brittiagenttina.

Brittinäyttelijä Daniel Craig, 52, puhuu James Bondin roolin tuomasta ahdistuksesta GQ-lehden haastattelussa. Näyttelijä poseerasi samalla paidattomissa kuvissa.

Craig nähdään viidennen kerran salaisen agentin roolissa. Kyseessä on hänen viimeinen kertansa 007-agenttina.

Haastattelussa Craig kertoo mielenterveytensä kärsineen elokuvasarjan teon aikana. Mies kertoo, että ahdistusta on lisännyt se, että kaikissa hänen tähdittämissään Bond-leffoissa ei ole ollut selkeää käsikirjoitusta, jolloin kuvauksiin valmistautuminen on keskittynyt pelkkään fyysiseen treenaamiseen. Hänen mukaansa fyysinen valmistautuminen jokaista elokuvaa varten otti koville. Näyttelijän mukaan elokuvantekoprosessi oli kuin ahdistava uni.

- Olen kärsinyt siitä aiemminkin. Se on tuntunut siltä etten pärjää, että en voi käsitellä sitä, Craig sanoo.

Hän ei alun perin olisi halunnut tehdä uutta Bond-elokuvaa.

- Ajattelin, että onko tämä työ todella tämän kaiken läpikäymisen arvoista. Joten mahdollisuus seuraavan tekemisestä oli täysin poissuljettua. Sen takia on kulunut viisi vuotta.

Craig on nähty edellisen kerran James Bondina vuoden 2015 elokuvassa Spectre. Silloinkin elokuvan puhuttiin jäävän Craigin viimeiseksi. 

Jos upotus ei näy, voit katsoa kuvan myös täältä.

No Time To Die on kärsinyt tuotantovaikeuksista ja aikatauluongelmista. Sen julkaisua on lykätty jo neljä kertaa. Viimeisin takaisku oli koronavirusepidemia, joka siirsi elokuvan ensi-illan huhtikuulta marraskuulle.

Daniel Craig on puhunut elokuvan kohtaamista takaiskuista GQ:n haastattelussa.

- Tuntui siltä, että miten helvetissä aiomme tehdä tämän elokuvan. Ja sitten, jotenkin se vain tehtiin.

Tulevassa elokuvassa Craig on ollut mukana vaikuttamassa käsikirjoitukseen enemmän kuin aiemmin. Näyttelijä katuu, ettei kertonut omaa mielipidettään käsikirjoituksesta aikaisempien elokuvien kohdalla.

- Olen pitänyt aiemmin suuni kiinni. Kunnioittanut tuotantoa ja pysytellyt poissa siitä. Ja olen katunut, että tein niin.

Katso No Time To Dien traileri alta tai täältä:

Lue myös: Rami Malek Bond-pahiksen roolistaan: ”Laitoin Daniel Craigille mahdollisimman paljon painetta”

Lue myös: Viimeisen Bond-roolinsa tekevä Daniel Craig, 52, riisui paitansa - lihaksikas vartalo kerää kehuja

Lähde: GQ

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat