Kuva: AOP

Koronavirukseen sairastunut Idris Elba antoi tilannepäivityksen: "Pahin on luultavasti ohi"

01.04.2020 15:45 - Roy Kokkonen

Näyttelijä Idris Elba ja hänen vaimonsa ovat jälleen oireettomia.

Koronavirukseen sairastunut näyttelijä Idris Elba47, päivitti kuulumisensa Twitter-videolla. Britanniassa asuva Elba on ollut karanteenissa yhdessä vaimonsa Sabrina Dhowren kanssa New Mexicossa Yhdysvalloissa. 

Elban mukaan he molemmat ovat tällä hetkellä oireettomia.  

- Olemme olleet riittävän kauan karanteenissa, mutta olemme jumissa kuin limbossa. Emme saa lentoa kotiin, Elba kertoo

Idris Elba on astmaatikko, joten hän odotti taudin iskevän häneen pahemmin.

- Uskoin, että olisin saanut pahemman taudin, mutta onneksi selvisin. 

Elba on omien sanojensa mukaan aktiivinen ihminen, joka ei juurikaan pysy paikallaan. Myös hänen vaimollaan on ollut vaikeuksia olla neljän seinän sisällä.

- Hän tulee mökkihöperöksi, Elba sanoo.

Toistaiseksi pariskunta joutuu olemaan vielä eristyksissä. 

- Meidän täytyy olla paikallamme vielä hetken aikaa. Kaikin puolin muuten olemme ok, ja olemme siitä kiitollisia. Pahin on luultavasti ohi.

Katso tähden päivitys alta tai täältä:

Lue myös: Maailman seksikkäin mies ylistää vaimoaan - katso kuva upeasta parista

Lue myös: Idris Elba tyrmää netissä leviävän koronateorian: "Täyttä hevonp*skaa!"

Lähde: People

Kilpailut

Uusimmat