Kuva: Senja Rapila

Elastinen mukana hyväntekeväisyystempauksessa - luvassa riisuttuja versioita tutuista biiseistä

08.05.2020 15:45 - Emmi Moilanen

Kummit Live -konsertti nähdään ajan hengen mukaisesti verkossa.

Rap-artisti Elastinen tarjoilee virtuaalisen keikkaelämyksen lauantaina 16. toukokuuta Kummit Live:ssä. Elastinen kertoo Radio Novan Päivää juontavalle Esko Eerikäiselle, että on ollut Lastenklinikoiden Kummina jo pitkään.

- Olen ollut Lastenklinikoiden Kummien toiminnassa mukana urani alusta asti. Vuonna 2000 olen esiintynyt Elämä lapselle -konsertissa ja siitä eteenpäin joka vuosi, kun olen vain päässyt, olen aina ollut siellä mukana, Elastinen kertoo.

Kummit Live -konserttia pääsee seuraamaan Keikalla.fi-alustalta ja konsertin lipputuotot kohdennetaan Kummien rahoittamaan Cool Kids -hankkeeseen lasten ja nuorten mielenterveyden hyväksi.

Vallitsevan koronatilanteen takia tuleva keikka järjestetään verkossa. Elastinen paljastaa, että luvassa on erikoinen ja mielenkiintoinen ilta.

- Menemme musiikin ilotteluun. Minun lisäkseni on kolmihenkinen bändi, ja olemme tehneet puoliakustisia versioita minun biiseistäni. Kun räpistä riisuu paljon pois sitä energiaa, se saa aika hienoja värejä. Se on tapa, millä minä haluan nyt tuollaisen stream-keikan tehdä.

Mies uskoo, että koronatilanteen rauhoittuessa Kummit Live:n kaltaiset virtuaalikeikat jäävät kuitenkin osaksi myös tavallista arkea.

- Varmaan tulee yhdeksi uudeksi palaksi tätä juttua. On levyt, keikat, musiikkivideot ja ehkä musiikkivideoiden rinnalle voisi tulla tämä live stream. Olen sitä mieltä, ettei se missään nimessä kuitenkaan korvaa oikeaa keikkaa.

Elastinen toteaa, ettei "mielenkiintoista maaperää oleviin" virtuaalikeikkoihin pidä suhtautua samalla tavalla kuin konserttiin yleisön edessä. Virtuaalikeikat voivat tuoda esiintymiseen myös täysin uusia ulottuvuuksia.

- Sitä maaperää ei ole vielä aloitettukaan koluamaan puhki, siinä on vielä paljon mahdollisuuksia, Elastinen pohtii.

Kummit LIVE: Elastinen -konsertti lauantaina 16. toukokuuta, klo 19. Konsertti järjestetään osoitteessa keikalla.fi.

Lue myös: Elastisen uusi biisi yllätti itse artistin: "Olenko se todella minä, joka laulaa tuossa?"

Lue myös: Elastisen kahden lapsen syntymissä hauska yhteensattuma - "Kahdesti olen jättänyt gaalan väliin"

Voice.fi ja Radio Nova ovat osa Bauer Mediaa.

Kilpailut

Uusimmat