Kuva: AOP

Kauniiden ja rohkeiden seksikohtauksissa erikoinen käytäntö: näyttelijöiden puolisot "stuntteina"

18.06.2020 14:15 - Roy Kokkonen

Turvävälit halutaan pitää kunnossa kuvauksissa, joten seksikohtaukset kuvataan näyttelijöiden oikeiden puolisoiden ja puhallettavien nukkejen avulla.

Saippuaoopperoiden klassikon, Kauniit ja rohkeat -sarjan kuvaukset jatkuvat jälleen koronaviruksen aiheuttaman tauon jälkeen. Turvallisuudesta halutaan pitää kiinni, joten näyttelijät tulevat pitämään turvavälit kaikissa kuvaustilanteissa. Tämä aiheuttaa haasteita kiihkeämpien kohtausten toteuttamisessa.

- Turvallisuus on tärkeintä, kun palaamme tuotannon pariin, toteaa sarjan vastaava tuottaja Bradley Bell The Hollywood Reporterin haastattelussa.

Vuodesta 1987 asti tehdyn sarjan tuottajat ovat kuitenkin päätyneet luovaan ratkaisuun. Seksikohtauksissa vastanäyttelijöiden paikan ottavat puhallettavat seksinuket ja näyttelijöiden oikeat puolisot. 

- Meillä on aidon näköisiä puhallettavia nukkeja, jotka ovat lojuneet täällä viimeisen 15 vuoden ajan. Olemme käyttäneet niitä erilaisissa tilanteissa, esimerkiksi ruumiina. Pyyhimme niistä pölyt, laitamme niille uudet peruukit ja meikit. Niitä tullaan näkemään rakastelukohtauksissa, Bell kertoo Forbesin haastattelussa.

Puhallettavien seksinukkejen lisäksi näyttelijöiden oikeat puolisot tulevat "stunttinäyttelijöiksi" seksikohtauksiin. Kuvakulmilla kikkailemalla ja kuvankäsittelyllä saadaan aikaiseksi vaikutelma, että sarjan tähdet olisivat yhtä aikaa kohtauksessa.

Bell kertoo, että luovempien ratkaisujen lisäksi sarjassa turvaudutaan myös perinteisempiin tarinankerronnan muotoihin.

- Kun tilanne alkaa lämpenemään, kamera kääntyy takkaan tai kynttilään. Se viittaa, että homma kuumenee, hän sanoo.

Lue myös: Pornouralle lähtenyt Kauniit ja Rohkeat -tähti julkaisi nimikkoseksilelun - "Ette tule pettymään"

Lue myös: Kauniit ja Rohkeat -komistus lähetti terveiset suomalaisille - "Toivon teille rakkautta"

Lue myös: Aikuisviihde lyö leiville - entinen Kauniit ja Rohkeat -kaunotar paljastaa huimat tulonsa

Lähteet: The Hollywood Reporter, Forbes

Kilpailut

Uusimmat