Kuva: AOP

Myös suosikkisarja 30 Rock reagoi rasistisen blackfacen käyttöön - poisti kolme jaksoa kokonaan

23.06.2020 12:15 - Iiro Myllymäki

Komediasarjan kolmessa jaksossa nähtiin rasistisena pidetty maskeeraus.

30 Rock -komediasarja on viimeisin tapaus viihdemaailman reagoinnissa blackface-maskeerauksen aiempaan käyttöön. Striimauspalveluista ja televisiosta on nyt poistettu sarjan kolme jaksoa, joissa tämä rasistisena ja loukkaavana pidetty maskeeraus nähdään. Blackfacella tarkoitetaan sitä, kun ei-tummaihoinen ihminen maskeerataan tummaihoisen näköiseksi.

30 Rock -jaksojen poistaminen tapahtui sarjan luojan ja yhden sen päätähdistä Tina Feyn aloitteesta.

- Kun pyrimme oikeellisempaan toimintaan liittyen rotuun Amerikassa, uskomme että on parempi ottaa jakelusta pois nämä jaksot, joissa näyttelijöillä nähdään rotua muuttava meikki, Fey perustelee Independentin mukaan.

Tina Fey (kuva: AOP)

Tina Fey kiittää sarjan jakelijaa NBC Universalia kyseisen päätöksen ymmärtämisestä.

- Pyydän anteeksi tuskaa, jota nämä kuvat ovat aiheuttaneet. Tästä eteenpäin kenenkään komediaa rakastavan ihmisen ei tarvitse törmätä näihin ja joutua niiden rumuuden iskemäksi, Fey sanoo.

30 Rock -sarjaa tehtiin vuosina 2006-2013. Independentin mukaan sarjasta on poistettu kolme jaksoa blackfacen takia ja lisäksi yksi jakso on poistettu toistaiseksi vahvistamattomasta syystä. Vulture-sivusto arvioi, että jakson poistaminen saattaa liittyä siihen, että siinä viitattiin äärioikeistolaisten poliitikkojen tukemaan salaliittoteoriaan, jonka mukaan Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama olisi väärentänyt syntymätodistuksensa. Jaksot on poistettu Hulusta ja Amazon Primesta. Lisäksi kyseisiä jaksoja ei voi enää ostaa video-on-demand-palveluista iTunesissa ja Google Playssa.

Rasismikeskustelu on yltynyt viime aikoina sen jälkeen, kun valkoihoinen poliisi surmasi mustaihoisen George Floydin toukokuun lopussa Yhdysvalloissa Minneapolisissa. Tapaus on johtanut lukuisiin mielenosoituksiin, jotka ovat levinneet maailmanlaajuisiksi. Myös viihdemaailma on osoittanut tukensa Black Lives Matter -liikkeelle muun muassa Blackout Tuesday -kampanjalla, jonka myötä Instagram täyttyi mustista ruuduista. Televisiosarjojakin on alettu tarkastella uudessa valossa, ja uutisoimme aiemmin, että komediasarja Pikku-Britannia poistettiin monesta striimauspalvelusta kokonaan blackfacen käytön vuoksi.

Lue myös: Emily Ratajkowski kritisoi suosittuja #BlackoutTuesday-päivityksiä: "Tämä on jopa vaarallista"

Lue myös: Lain nimessä lakkautetaan 32 kauden jälkeen - sarjaa syytetään poliisiväkivallan ihannoimisesta

Lähde: Independent

Kilpailut

Uusimmat