Kuva: AOP

Teemu Selänne täyttää 50 vuotta - Sirpa-vaimo onnittelee somessa

03.07.2020 11:45 - Roy Kokkonen

Lempinimellä The Finnish Flash tunnettua jääkiekkoilijaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista.

50 vuotta sitten, 3. heinäkuuta 1970 syntyi yksi suomalaisen jääkiekon kirkkaimmista tähdistä. 21 NHL-kautta pelanneen ja lukuisia maajoukkuemitaleita palkintokaappiinsa lunastaneen Teemu Selänteen tuntevat jääkiekkofanit ympäri maailman.

Kaikki alkoi Espoon palloseurasta, josta Selänne jatkoi Jokerien juniorijoukkueeseen ja sitä kautta SM-liigaan asti.

Pelaajan taidot huomattiin maailmalla jo varhain. Winnipeg Jets varasi uransa nousukiidossa paistattelevan Selänteen vuonna 1988 varausnumerolla 10. Hän pelasi ensimmäisen kautensa NHL:ssä vuosina 1992-1993.

Jetsien lisäksi Selänne on pelannut lukuisten muidenkin NHL-joukkueiden riveissä. Vuosien varrella hän on edustanut San Jose Sharksia ja Colorado Avalanchea. Stanley Cupin voittoon hän pelasi vuonna 2007 Anaheim Ducksien väreissä.

SM-liigan ja NHL:n lisäksi Selänne on edustanut Suomea useissa arvokisoissa.

Selänne on voittanut maajoukkueessa kolme olympiapronssia (Nagano 1998, Vancouver 2010 ja Sotshi 2014) ja yhden olympiahopean (Torino 2006). Maailmanmestaruuksista hän on saanut pronssia Kandasta vuonna 2008 ja hopeaa Norjan vuoden 1999 kilpailuista. Lisäksi vuonna 2004 hän sai joukkueen kanssa World Cup -hopeaa.

Selänne päätti kunniakkaan uransa kauteen 2013-2014. Hän on ensimmäinen pelaaja, jonka pelinumeron Anaheim Ducks on jäädyttänyt. Lempinimellä The Finnish Flash tunnettua pelaajaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista.

Sirpa Selänne julkaisi päivityksen miehensä merkkipäivän kunniaksi.

"Onnea mun ikinuori komea husband kun vihdoinkin pääsit tähän 5-kymppisten klubiin! Tulet huomaamaan ettei tää niin kamalaa olekaan. Paljon vuosia ja terveyttä ja kivoja yhteisiä aikoja lisää! Olet super rakas!" hän kirjoitti.

Lue myös: IL: Teemu Selänne laulaa Arttu Wiskaria karaokessa - katso video

Lue myös: Sirpa Selänne ikävoi Suomea ja äitiään: 'Toivotaan, että päästään pian halimaan rakkaita'

Kilpailut

Uusimmat