Kuva: All Over Press

"En olisi koskaan saanut näytellä häntä" - näyttelijä Zoe Saldana katuu yhtä rooliaan yli muiden

06.08.2020 21:15 - Senja Rapila

Avatar-elokuvan tähtinäyttelijä katuu, että otti vastaan Nina Simonen roolin elämäkertaelokuvassa.

Näyttelijä Zoe Saldana, 42, on pyytänyt julkisesti anteeksi sosiaalisessa mediassa sitä, että hän näytteli vuoden 2016 elämäkertaelokuvassa laulajalegenda Nina Simonea.

"En olisi koskaan saanut näytellä häntä. Minun olisi pitänyt tehdä kaikkeni, että rooliin olisi palkattu musta nainen näyttelemään poikkeuksellisen täydellistä mustaa naista", hän toteaa.

"Silloin luulin, että minulla on oikeus, koska minäkin olen musta nainen. Ja minä olen. Mutta kyseessä on Nina. Hänen elämäänsä ja matkaansa olisi pitänyt kunnioittaa pieniä yksityiskohtia myöde, koska hän oli hyvin yksityiskohtainen yksilö. Äänestään, näkemyksistään, musiikistaan, mielipiteistään ja taiteistaan. Ja hän oli niin rehellinen. Hän ansaitsi parempaa."

Kun afro-latinalaistaustainen Saldana astui Nina-elokuvassa rooliin, hän joutui käyttämään nenäproteesia ja hänen ihoaan tummennettiin entisestään. Saldanan roolitusta kritisoitiin jo tuolloin.

"Äitini kasvatettiin aikana, jolloin hänelle sanottiin hänen nenänsä olevan liian iso ja ihonsa liian tumma. Ulkonäöllisesti tämä ei ole paras vaihtoehto", muun muassa Simonen tytär Lisa Simone Kelly on kommentoinut vuonna 2012 Saldanan roolitusta.

Voit katsoa elokuvan trailerin alapuolelta.

Lue myös: Avatarin 2:n tuotannossa kuohuu - jos elokuva viivästyy lisää, osa näyttelijöistä saattaa lopettaa

Lue myös: Harry Potter -tähti kärsi huumeriippuvuudesta vuosikymmenet - paljastaa nyt mistä se sai alkunsa

Lue myös: Fanit luulivat Black Swan -tähden aviomiestä edesmenneeksi Paul Walkeriksi - katso hämmästyttävä kuva

Lue myös: Rakastuneen Megan Foxin ex-aviomies rehellisessä haastattelussa: "Yritän olla lukematta uutisia"

Lähde: E! Online

Kilpailut

Uusimmat