Kuva: All Over Press

Tänään tv:ssä: Kaunis elokuva ystävyydestä - eräs kohtaus aiheutti ohjaajalle harmaita hiuksia

31.08.2020 07:15 - Senja Rapila

Lost In Translation kertoo yllättävästä ystävyyssuhteesta.

Klassikoksi muodostumassa oleva Lost In Translation on draamaelokuva vuodelta 2003. Tässä Oscar-palkitussa elokuvassa ikääntynyt filmitähti ja yksinäinen nuori nainen tapaavat sattumalta tokiolaisessa luksushotellissa. Heitä yllättäen yhdistää moni asia.

Kaksikon yllättävä suhde vie katsojan mukaan matkalle, joka ihastuttaa ja hymyilyttää.

Elokuvan on ohjannut Sofia Coppola. Pääosissa nähdään Scarlett Johansson, Bill Murray, Giovanni Ribisi sekä Anna Faris.

Ohjaaja Soofia Coppola on kertonut, että varsinkin erään kohtauksen kuvaaminen aiheutti hänelle harmaita hiuksia. Kyseisessä kohtauksessa Murrayn ja Johanssonin esittämät hahmot makoilevat sängyllä ja keskustelevat syvällisiä.

- En tiedä, olivatko he vain molemmat huonolla tuulella, mutta he eivät tulleet lainkaan toimeen. Se ei vain toiminut. Lopetimme kuvaamisen sitten siltä päivältä ja kokeilimme uudelleen seuraavana päivänä. Muistan siinä olleen jännitystä ilmassa, mutta se olikin hyvin intiimi hetki, Coppola kertoo.

Voit katsoa elokuvan trailerin alapuolelta.

Lost In Translation
TV5
Kello 22:00

Lue myös: Scarlett Johansson paljastaa olleensa tunnetun roolinsa kakkosvaihtoehto: 'Minut on torjuttu usein'

Lue myös: Hollywoodin nuoret superjulkkikset, jotka eivät ole Instagramissa - "En ymmärrä tarvetta jakaa"

Lähde: Mental Floss

Kilpailut

Uusimmat