Kuva: AOP

Halle Berry historiallisen Oscar-voittonsa sydäntäsärkevästä kääntöpuolesta: "Halusin uskoa..."

10.09.2020 17:15 - Roy Kokkonen

Näyttelijä Halle Berry oli ensimmäinen tummaihoinen nainen, joka sai parhaan naisnäyttelijän Oscarin. Lähes 18 vuotta myöhemmin hän on edelleen ainut tummaihoinen, joka on saanut kyseisen tunnustuksen.

Näyttelijä Halle Berry, 54, voitti parhaan naisnäyttelijän Oscar-palkinnon vuonna 2002 roolisuorituksestaan elokuvassa Monster's Ball. Samalla hän teki historiaa, sillä hän oli ensimmäinen tummaihoinen nainen, joka on palkittu kyseisellä tunnustuksella.

18 vuotta myöhemmin hän on edelleen ainut tummaihoinen naisnäyttelijä, joka on palkittu parhaana naisnäyttelijänä.

Näyttelijä puhuu palkinnon jälkeisestä ajasta Variety-lehden haastattelussa.

- Ajattelin, että mahtavia käsikirjoituksia rupeaisi satamaan päälleni ja ohjaajat tulisivat hakkaamaan oveani. Niin ei tapahtunut. Todellisuudessa asiat muuttuivat vaikeammiksi. Sitä kutsutaan Oscar-kiroukseksi. Sinun odotetaan tekevän palkitsemisen arvoisia suorituksia, Berry taustoittaa.

Halle Berry ja Billy Bob Thornton elokuvassa Monster's Ball. (kuva: AOP)

Näyttelijä on kyseenalaistanut koko palkinnon

Lähes kahden vuosikymmenen jälkeen hän on tyrmistynyt siitä, ettei yksikään tummaihoinen nainen ole saavuttanut samaa - parhaan näyttelijän Oscaria.

Samalla hän on ruvennut miettimään, kuinka merkityksellinen hänen voittonsa loppujen lopuksi edes oli.

- Se on yksi suurimmista sydänsuruistani, hän myöntää.

- Seuraavana aamuna ajattelin, että minut valittiin avaamaan ovi muille. Ja sitten, ei ketään. 

Kaksi vuosikymmentä on saanut näyttelijän kyseenalaistamaan koko palkinnon.

- Oliko se tärkeä hetki, vai oliko se vain tärkeä hetki minulle? Halusin uskoa, että se oli paljon minua suurempi asia. Se tuntui siltä, koska tiesin, että muiden olisi pitänyt jo saada se ennen minua.

Lue myös: Halle Berry käytti lastaan treenipainona - ihastuttava video hurmasi seuraajat

Lue myös: Halle Berry vetäytyy kohutusta roolistaan: "Minun ei olisi pitänyt harkitakaan tätä"

Lähde: Variety

Suosittelemme

Kilpailut

Uusimmat