Kuva: Nelonen / Jukka Koskinen

Tänään tv:ssä: Hjallis Harkimo täräyttää Aku Louhimiehelle suoran kysymyksen #metoo-kohusta

23.09.2020 07:15 - Iiro Myllymäki

Aku Louhimies on vieraana Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro -ohjelmassa.

Tämäniltaisessa Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro -ohjelman jaksossa Hjallis Harkimo ja Jethro Rostedt saavat vieraikseen poppari Robin Packalenin ja elokuvaohjaaja Aku Louhimiehen. Hjallis Harkimo nostaa Louhimiehen kanssa jutellessaan esiin suuren kohun, jonka silmään Louhimies joutui vuonna 2018. Tuolloin monet naispuoliset näyttelijät syyttivät Ylen jutussa miestä nöyryyttävistä ja alistavista metodeista kuvauksissa. Kohu liitettiin mukaan vallalla olevaan #metoo-liikehdintään, joka aluksi lähti liikkeelle juuri elokuva-alan sisältä Yhdysvalloista.

Kohun ollessa kiivaimmillaan Aku Louhimies pokkasi yleisöäänestyspalkinnon Jussi-gaalassa Tuntematon sotilas -menestyselokuvastaan ja pyysi puheessaan anteeksi. Hän on kuitenkin myös kertonut, että hänen mielestään Ylen jutussa esitettiin vääriä väitteitä, joita ei hänen pyynnöistään huolimatta oikaistu.

Aku Louhimies kertoo Hjallis Harkimolle, että kohu ei muuttanut mitään hänen ohjaustavoissaan. Harkimo ei tätä väitettä purematta niele.

- Vaikka sä kuinka väität, että tämä kohu ei muuttanut sua, olen sataprosenttisen varma, että se muutti. Älä väitä vastaan, Harkimo täräyttää.

Louhimies vastaa, että jokaisen projektin ohjaaminen on jo lähtökohtaisesti erilaista. Kohun jälkeen mies ohjasi BBC:n tilaamaa televisiosarjaa, mutta tämä pesti päättyi niin ikään kohun saattelemana. Ilta-Sanomat paljasti, että Louhimies teki poliisille tutkintapyynnön sen jälkeen, kun Ylen jutun kirjoittanut toimittaja Sara Rigatelli oli lähestynyt uutismielessä BBC:tä ja kertonut Louhimiehen ohjaustavoista ja kirjoittamansa jutun aiheuttamasta kohusta. Louhimiehen ohjauspesti BBC:n tuotannossa päättyi tämän yhteydenoton jälkeen. Rigatellia epäillään törkeästä kunnianloukkauksesta, ja tutkinta on vielä kesken. Louhimiehen tutkintapyynnön kerrotaan kohdistuneen erityisesti siihen, että Yle-juttuun ei tehty hänen vaatimiaan oikaisuja.

Nyt Aku Louhimies on alkanut kuvata uutta kokopitkää elokuvaa nimeltään Odotus.

Saamastaan kritiikistä Louhimies sanoo Hjallis Harkimolle, että hän ei lähde kiistämään kenenkään tunteita, mutta faktojen pitäisi hänen mielestään olla kohdillaan, jos syytöksiä esitetään. Hän kiistää vielä uudelleen Harkimon väitteen siitä, että kritiikki olisi saanut hänet muuttamaan omia käytäntöjään.

- Ei siinä tehdessä voi miettiä, mitä nämä muut ajattelevat, vaan siinä pitää keskittyä vain siihen tekemiseen, Louhimies sanoo.

Lisää löylyä, Hjallis ja Jethro!
20.00
Nelonen

Lue myös: Aku Louhimiehen Odotus-elokuva tekee historiaa - muun muassa puvustukseen panostetaan positiivisesti

Lue myös: Yle: Aku Louhimiehestä rankkoja syytöksiä - nöyryyttää näyttelijöitä sadistisesti, itkettää lapsia

Lähde: Ilta-Sanomat

Kilpailut

Uusimmat