Kuva: AOP

Chris Evans hämmensi fanit tatuoinneillaan: "Koska hän on kaikki nämä hankkinut?"

07.10.2020 08:15 - Reija Saarinen / reija.saarinen@bauermedia.fi

Chris Evansa on ollut otsikoissa viime aikoina muun muassa vahingossa julkisuuteen livahtaneesta peniskuvasta.

Näyttelijä Chris Evans, 39, on ollut viime viikkoina otsikoissa yllättävän paljon. Ensin hän julkaisi vahingossa sosiaalisessa mediassa peniskuvan, jonka toki poisti välittömästi. Poistosta huolimatta alkoi tarina hänen kuvastaan trendata Twitterissä hurjaa vauhtia.

Eilen sen sijaan uutisoimme koronaviruksen saaneesta Yhdysvaltain presidentistä Donald Trumpista, 74, joka sai aikaan raivoa toteamalla Twitterissä, ettei kyseistä virusta kannata pelätä. Tähän kommenttiin Evans otti erittäin napakasti kantaa.

"Älkää pelätkö koronaa?! 

Olet ollut maan parhaiden lääkäreiden hoidossa, joilla on mahdollisuus käyttää maan parhaita lääkkeitä. Luuletko todella, että kaikilla on siihen mahdollisuus?

Ikävä kyllä, uskon, että et edes ymmärrä eroja. Sillä sinä et vain välitä.

Tämä on järkyttävää, jopa sinulta," Evans kirjoitti tviitissään.

Tällä kertaa uutisaiheeksi ovat sen sijaan nousseet Evansin kehoa koristavat tatuoinnit. Mies julkaisi Instagramin story-osiossa videon, jossa hän tekee takaperinvoltin altaaseen. Paidaton ylävartalo on videon perusteella yllättävänkin täynnä tatuointeja. 

Näky on saanut miehen fanit hämmästelemään, sillä monikaan ei tatuointien olemassaolosta tuntunut tietävän mitään.

"Milloin ja miten Evans on hankkinut kaikki nuo tatuoinnit," ihmettelee yksi tviittaajista.

"Olenko ainoa, jolla ei ollut aavistustakaan siitä, että Evanssilla on tatuointeja?"

"Hetkinen, Chris Evansilla on tatuointeja."

Lue myös: Chris Evans vastasi peniskuvavahinkoon yllättävällä tavalla: "Nyt kun sain huomionne"

Lue myös: Captain America -näyttelijä inhoaa Donald Trumpia: "Tunnen silmitöntä raivoa"

Lähde: Buzzfeed

Kilpailut

Uusimmat