Kuva: AOP

Pamela Anderson kaipaa lapsiaan - pojat syntyivät myrskyisään avioliittoon

17.10.2020 19:15 - Lauri Kujanpää

Andersonilla on kaksi lasta yhdessä Mötley Crüe -rokkari Tommy Leen kanssa.

Näyttelijä-malli Pamela Anderson, 53, kertoo yli 1,1 miljoonalle Instagram-seuraajalleen, että kaipaa kovasti lapsiaan.

Andersonin lapset, Brandon Thomas Lee, 24, sekä Dylan Jagger Lee, 22, ovat jo muuttaneet pois kotoa, ja Anderon kirjoittakin, että haluaisi pitää heitä juuri nyt lähellään ja halata.

"Tänään äidillä on hieman sydän kipeänä. Rakastan teitä", Anderson kertoo lopuksi.

Lapsien isä on Mötley Crüe -rokkari Tommy Lee, 58, jonka kanssa Andersonilla oli hyvin myrskyisä suhde.

Pari oli naimisissa 90-luvulla ja he riitelivät paljon. Anderson oli kerran tehnyt miehestään myös rikosilmoituksen, ja Lee joutui puoleksi vuodeksi vankilaan pahoinpitelystä, sillä hän oli potkaissut suutuspäissään vaimoaan.

Muitakin skandaaleja suhteen aikana levisi. Pari oli nimittäin tehnyt lomavideon, jossa he harrastavat seksiä varsin avoimesti. Video kuitenkin oltiin, Leen mukaan, varastettu ja levitetty sen jälkeen internettiin.

Tommy Lee. (kuva: AOP)

Kaiken tämän keskellä Lee ja Anderson yrittivät myös kasvattaa poikiaan. Lopulta he erosivat 90-luvun lopussa ja lapset muuttivat Andersonin luokse. Lasten suhteet vanhempiin ovat rakoilleet vuosien varrella, mutta viime vuosina yhteys sekä isään että äitiin on löytynyt.

Lue myös: Mötley Crüen Tommy Lee muistaa edelleenkin Porin traagiset tapahtumat: "Koko paikka oli tuhottu"

Lue myös: Pamela Andersonin ex-mieheltä hurja väite: Maksoi povipommin jättivelat!

Lähde: Amo Mama, The things

Kilpailut

Uusimmat