Kuva: AOP

Boratin jatko-osa keräsi valtavan määrän katsojia - avausviikonloppu oli Amazonille jättimenestys

29.10.2020 14:45 - Lauri Kujanpää / lauri.kujanpaa@bauermedia.fi

Borat-elokuvan jatko-osa julkaistiin 23. lokakuuta.

Tunnetun Borat-elokuvan jatko-osa Borat Subsequent Moviefilm on nyt nähtävissä Amazon Prime -palvelussa.

Leffa kertoo Sacha Baron Cohenin esittämästä kazakstanilaisesta toimittajasta, joka matkaa Yhdysvaltoihin yhdessä 15-vuotiaan tyttärensä Tutarin (Maria Bakalova) kanssa. Elokuva on ehtinyt herättämään jo paljon kohua, sillä esimerkiksi presidentti Donald Trump on lytännyt sen erään kohtauksen vuoksi.

Borat Subsequent Moviefilm julkaistiin 23. lokakuuta ja nyt Amazon on raportoinut, että se on saanut valtavan suosion. Amazon ei ole antanut täysin tarkkoja lukuja, mutta Hollywood Reporter -julkaisu on tiedottanut, että uutta Boratia on katsottu Amazonin mukaan "kymmeniä miljoonia kertoja" ja se on ollut yritykselle "jättimenestys".

- Sacha on onnistunut luomaan yhden suosituimmista elokuvista tällaisina vaikeina aikoina. Borat 2 on hauska, mutta myös sydäntälämmittävä tarina isän ja tyttären suhteesta ja naisten voimaantumisesta. On selvää, että asiakkaamme haluavat sisältöä, joka on vakavasti otettavaa, mutta myös hauskaa, Amazonin studiojohtaja Jennifer Salke kehui.

Amazon Primella on tällä hetkellä maailmanlaajuisesti arviolta 150 miljoonaa tilaajaa.

Elokuvan trailerin näet alta tai tästä.

Lue myös: Mitä tapahtuikaan hotellisviitissä? Borat-jatko-osan kohtaus vei Trumpin asianajajan kohun keskelle

Lue myös: "Very nice" - Kazakstan teki täyskäännöksen Boratin suhteen ja ratsastaa nyt hahmon suosiolla

Lue myös: Donald Trump lyttäsi Borat-tähti Sacha Baron Cohenin - sitten koomikko iski takaisin

Lähde: Hollywood Reporter

Kilpailut

Uusimmat